Epilogi

Olen palannut lähtöpisteeseen Uppsalaan ja kaikki on mennyt tylsän suunnitelmallisesti. Bussissa mietin ettei pohjoismaissa matkustelu tunnu enää ulkomaanmatkalta. Lentokoneessa nukuin pään kopsahdellessa vuoroin viereisen vanhemman miehen olkapäälle vuoroin ikkunaan ja heräsin ihmettelemään näkymiä puoleksi minuutiksi. Bergenin yllä näin ensimmäistä kertaa ympyrän muotoisen sateenkaaren.

Olimme Reykjavikissa ja illan vietimme tapasbaarissa jossa Julie ihastui portugalilaiseen tarjoilijaan. Tilasimme pullollisen Cavaa ja joimme sen Isabellen kanssa, juoksutimme pöytään jatkuvasti uusia tapaksia ja söin mm. simpukoita oikeaoppisesti. Menimme humalaan ja nauraa hirnuimme Julielle, joka tunnusti että humaltuessa hänelle tulee halu stripata ja hän menee kenen tahansa miehen mukaan.

Etsimme vielä epätoivoisesti tanssibaaria Reykjavikin tiistaiyössä mutta kaikki baarit sulkevat viimeistään yhdeltä. Istuimme siis vain Dillonissa oluella ja tanssimme lopulta "In the summertime"-kappaleen tahdissa keskellä lattiaa. Isabelle kertoi miten nainen=vääjäämättä seksuaalisen häirinnän kohde Ranskassa ja myöns lopulta pitävänsä yhdestä ilmiöstä pohjoismaissa - siitä että naisillakin on ihmisoikeudet. Häivyimme kun kännisten kapakkatappelu alkoi.

Olen iloinen ollessani kaupungissa ja nähdessäni puita. Islantia on nähty tarpeeksi, ihan jees paikka käydä mutta en suosittele kenellekään kolmea kuukautta Hellan kaltaisessa kylässä. Mielenterveys siinä menee. Päätän blogini tähän koska matkanikin päättyi. Mutta uusia tullee, ja tulee. Ehkä tunnelmoin niistä jossain tekstuaalisessa muodossa taas.

Työt on ohi ja olen Reykjavikissa. Lahdin Hellasta aamulla ja eilen oli viimeinen työpaiva. Tein v-maisinta hommaa ikina maaten lattianrajassa hinkkaamassa tahroja imurilla, joka piti pieruaanta koko ajan. Illastimme alakerrassa ja Isabelle kertoi kuinka on ollut uskonnollisen yhteisön uhri ja "hukannut elamastaan 26 vuotta". Koska han lahti hihhulien joukoista osa perheesta on hylannyt hanet eika han ole nahnyt sisariaan vuosiin. Hullua, mutta nyt ymmarran tiettyja asioita huomattavasti paremmin. Julie on meista ainoa jolla on normaali perhe.

Taalla sataa, kavin maailman parhaassa levykaupassa hamstraamassa islantilaismusiikkia. J ja I tulevat tanne liftaten ja menemme baariin. Asuntotyypista ei ole kuulunut mitaan, yhtakin huonetta oli hakenut 70 tyyppia 10 tunnin aikana, huonolta nayttaa.

Nyt menen nukkumaan koska viime yön luin Genoside-kirjaa loppuun ja univelkaa on reippaasti.

Puhu perseelleni, paani on unessa. Taas uusi ranskalainen sanonta jossa on mukana pylly. Kaytetaan tilanteissa joissa tervehditaan ihmista joka ei tervehdi takaisin.

Hirvea yö, ihan sama vaikka onkin viimeinen, en kasita tulevaisuutta enka muista menneisyytta. Pyykkia pukkaa loputtomasti, ylimaaraisia tiskeja on liikaa ja brittilaiset hirnuvat taukotilassa kannissa. Samat brittilaiset herattivat minut klo 17 kaakatuksellaan, yhdella naisella on niin arsyttava nauru ettei se voi olla todellista. Nainen nauraa niin vitun korkealta etta kuulostaa pyydykseen jaanelta lokilta. Sen jalkeen kun ryhma oli hyökannyt hotellin kaytavalle nauramaan ja raakkumaan alkoi vessasta kuulua kauhea loiku kun britit lauloivat jotain kansanlaulujaan. Lauluaani oli hadintuskin kauniimpi kuin nauraani. Jouduin kaymaan taas miesten suihkussa kun kaikki naiset olivat vessassa yhta aikaa, mika v siina on etta ne ammat aina hiimailee vessassa tuntikaupalla, ja miehet eivat nayta kayvan suihkussakaan koskaan?

En mennyt edes nukkumaan aikaisin koska luin Philp Gourevitchin We wish to inform you that tomorrow we will be killed with our families-kirjaa. Se kertoo Ruandan kansanmurhasta, kuinka osa kansasta tappoi ja raiskasi ainakin miljoona maansa kansalaista jarjestelmallisesti. Kirja on melko asiallisesti kirjoittanut palkittu amerikkalainen journalisti.

Luettuani tata palaan taas palvelemaan lansimaisia pinnallisia paskanaamoja, joiden suurin ongelma elamassa on se etta suklaakekseja ei ole hotellin aamiaisella tarpeeksi tai kahviautomaatti lammittaa vetta n. kaksi minuuttia ennen kuin se on valmista. Omat ongelmani ovat samaa luokkaa, mm. joutua valvomaan 16 tuntia perakkain tehden helppoa työta josta maksetaan enemman palkkaa kuin missaan maailmassa, tehden työajalla asioita kuten pizzan syöminen, elokuvan katselu tai blogiin kirjoittelu. Mut minkas teet kun oma napa on niin kaunis ja sen ymparilla pyöriskely on ihku-ihanaa.

Joten takaisin minuun. Luen myös ranskankielista Sexe, meurtres et cappucino-kirjaa jonka on kirjoittanut Kyra Davis. Kirja on erittain pinnallinen rikosromaani ja Gulli haukkui sen paskaksi lukemattakaan. Sain sen Isabellelta lahjaksi. Yritan tavata ranskaa ja alleviivaan sanat joita en osaa, jalkeenpain Isabelle yrittaa selitta sanat piirtamalla tai pantomiimilla. Isabelle vaan ei osaa piirtaa, han piirsi naisen vartalon ja mina luulin etta se on edestapain kuvattu, mutta kyseessa olikin perse. Pitaishan ranskalaiset tuntea. Repesin kahtia myös kun Isabelle naytteli sanoja joita ei edes ole olemassa englannin kielessa kuten "poisse" joka tarkoittaa paskaa maihaa.

Nyt tanne tuli brittimies joka oli kannissa kuin lammas (islantilainen sanonta) mutta yritti esittaa selvapaista ja toi tyhjia pulloja ja halusi laittaa ne yksitellen muovipusseihin. Ai tsast khaaant komprahand vot tha fook thees peeplo aar tooking aböyt.

Mä joka päivä töitä teen...

Ei saatana. Taas se katti on taalla. Ulkoa kuuluu loputon mouruaminen, valilla se alkaa kuulua sisalta silla kissa on loytanyt kellarin avoimen ikkunan ja tullut sisalle. Yölla heitin sen ulos viisi kertaa, aina se tuli takaisin kuin "uinu uinu lemmikkini". Lopulta mourusi kaytavalla, jonka ovi oli tiiviisti suljettu, sen on siis taytynyt loikata jonkun asiakkaan huoneeseen, joka on nakannut sen kaytavalle. Gulli joka ei pida kissoista saa niista jatkuvan riesan, kun ne jotenkin aina hakeutuvat hanen luokseen. Yhtena iltana G oli katsonut rauhassa tv:ta huoneessaan, kun yhtakkia kissa hyppasi hanen paalleen ikkunasta. Gulli nakkasi katin ulos, katti kiersi koko suuren hotellin ympari ja tuli saman ikkunan luo avaamaan sita tassullaan. Kyseessa ei ole edes sama kissa kuin kaksi viikkoa sitten, vaan uusi ja vielakin alykkaampi tapaus.

En sittenkaan tee vain 24 tuntia yötoita vaan myös perjantaina 4 tuntia ekstaa, siis 16 tuntia putkeen. Sitten olen töissa viela paivat lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina, yhteensa lahes 120 tuntia töita ilman vapaapaivaa. Sen jalkeen voi jo olla mielissaan lahtemassa pois taalta, ihan minne tahansa. Taalla on TYLSAA tv:kin hajosi, onneksi Isabelle lainasi iPodiaan taksi yöksi.

Isabellella ja Juliella on vapaata keskiviikkona, siis menemme kaikki viettamaan viimeista iltaani Reykjavikiin, siistia! Joudun varmaan menemaan bussilla poikkeuksellisesti koska matkalaukkuni on jumalattoman iso, siella on koko tamanhetkinen omaisuuteni.

Sain hyvaksymiskirjeen Lundista, siina oli kaupungin kartta. Asun aivan yliopiston lahella, jos nyt viela saan varmistuksen siita kampasta..mutta kasittaakseni minut oli valittu, kuulostan kuulemma tyypilta jonka kanssa tulee toimeen (siis tyyppi on myös taysi friikki). Taman hotellin työntekijat ovat todella friikkeja, mm. Katla osaa pyöritella silmiaan eri suuntiin, Gulli pidella lusikkaa nenassa, mina osaan kirjoittaa varpaillani ja Juliella on oudot kyynarpaat. Isabelle kayttaytyy julkeasti asiakkaita kohtaan, eras nainen tuli asken valittamaan kaukosaatimen puuttumisesta ja I kaski hanen katsoa sangyn alle, "joskus ne menee sinne." Nauroin varmaan puoli tuntia kun olin tajunnut mita tapahtui, nainen valitti vihaisena Gullille, Gulli kirosi kaikki italialaiset.

Herasin tuulen aaneen. Siis kylla, tuulen aaneen. Aivan pelottavan voimakasta huminaa ja kolinaa piti,pelkasin etta ikkuna lentaa. Talo tarisi niin etta luulin maanjaristyksen viimein iskevan. Tuulta ei voi kaskea olemaan hiljaa kuten kuorsaavaa naapuria.

Yölla tanskalainen mies tuli kello kahden jalkeen silmat ristissa ja tukka pystyssa sanomaan etta naapuri kuorsaa, jos ei han heti saa toista huonetta KAUKANA siita miehesta niin han menee autoon nukkumaan. Onneksi oli viela yksi huone jaljella, itsehan olen kuunnellut erinaisten ihmisten kuorsauksia ja muita paastoja kohta kolme kuukautta.

Seb lahti tanaan aamulla, jaahyvaiset eivat olleet kovin tunnelmalliset vaan toivotimme toisillemme hyvaa elamaa kaytavalla ohimennen kun menin nukkumaan. Myös Cecil on lopettanut taalla, ja Alexandra on takaisin koulussa. Itse en viela tieda olenko viikonlopun töissa, kaitpa.

Sain kampan Lundista, asun kai ruotsalaisen kasvissyöjapojan ja jonkun kolmannen tyypin kanssa ihan keskustassa, vuokrakin oli viela ihan kohtuullinen (alle 300e) ja kamppa on kalustettu. Kuulostaa liian hyvalta, tyyppi on varmaan kauhea siivousfriikki ja nipottaja. Asiat tuntuu yhtakkia sujuvan liian helposti. Yleensa silloin on jotain jaanyt huomaamatta.

Gulli kuuntelee naisreggaeartistia, onko niitakin olemassa?

Viimeinen viikko. Eilen oli jotkut kaupunkipaivat joka kaupungissa, siis taas islantilaisten tekosyy pitaa ryyppyjuhlat. Talot oli koristeltu mita oudoimmin keinoin, mm. tayteen puhalleituin kumihanskoin ja hotellin taakse oli pystytetty iso teltta. Siella sitten soitteli maailman hirvein ja huonoin punkbandi tietysti juuri kun mina yritin nukkua paivaunia ennen yötöita. Sitten kun bandi lopetti niin alkoi ambulanssi ajella edestakaisin pillit paalla, mika ihanan lempea heratys!

Gulli lupasi tulla vasta puoliltaöin töihin, tulin kuitenkin jo kymmenelta mutta sita ennen kavin syömassa Kaurismaki-kahvilassa Isabellen, Julien ja Sebin kanssa. Keskustelimme ilmaisuista ja minulla on kuulemma monotoniset naamanilmeet, siis tah? Minusta muilla ei ole sen kummemmat ilmeet mutta ranskalaiset olivat vakuuttuneita oman ilmaisunsa monipuolisuudesta.

Seb oli ollut Grönlannissa muutaman paivan ja maisemat nayttivat siella ihan samanlaisilta kuvissa kuin Islannissa. Halusin kesan alussa menna siellakin kaymaan mutta nyt en ole enaa niin innoissani naista arktisista paikoista.

Tanaan nukuin koko paivan heraten valilla saksalaisten mölinaan. Saksa on maailman rumin kieli. Herattya taas töihin ja Isabelle ja Julie alkoivat kokkaamaan kauhealla huudolla ja mölinalla pukeutuneina vaaleanpunaisiin esiliinoihin. Tarkoitus oli pitaa grillijuhlat, Sebilla on viimeinen paiva huomenna, mutta koska on niin kylmaa suunnitelma vaihtui illalliseen. Kokkaus kesti monta tuntia ja sina aikana joimme pari pulloa valkkaria, minakin kesken työajan ja raajat oli tavallistakin vetelampina. Katlakin heratettiin ja söimme noin kaksi tuntia, keskustelimme pitkaan ja lopulta keskustelu kaantyi jalkafetissista elainseksiin, tai siis zoofiliaan, kun kerroin etta Suomessa se ei ole periaatteessa maaritelty rikokseksi.

Kaikki olivat sita mielta etta se on aivan hirvea teko ja Julie ei ollut kuullutkaan asiasta aiemmin, viaton kun on. Kysyin sitten etta miksi elaimen tappaminen sitten on ok, ja keskustelu muuttui vaittelyksi Sebin kanssa, joka esitti taas "lihan syöminen on valttamatonta ja LUONNOLLISTA"-vaitteen, ja jos ei syö lihaa ei saa myöskaan syöda kalaa..blaa blaa blaa-huudoksi. Gulli yritti vaantaa vitsia, Katlalla oli menossa hermot ja han halusi keskustelun loppuvan, Isabelle yritti selitella ja Julie nauroi ja voihki vuoroin jarkyttyneena. Kaikki muut pöydassa olivat sita mielta etta elaimiin sekaantuminen on pahempaa kuin niiden tappaminen, ja ilmeisesti myös etta raiskaus on pahempaa kuin murha. Tietenkin Sebin piti taas alkaa kaantamaan asia niin etta minun mielestani zoofilia on ihan ok ja mina olen elaimiin sekaantuja..huaah. Taas naita ihania vaittelyita jotka tietaa jo alkaessaan loputtomiksi. Isabelle ja Julie eivat oikein diggaa Sebin huumorista, ja kylla se on aika huonoa, 99%sti seksiaiheista. Siita puhe mista..

Illallinen oli muuten mukava ja vedimme aika monta pulloa viinia. Aamulla on vain 39 ihmista aamiaisella joten pyörittelen tassa peukaloitani yön, ihan mukavaa vaihtelua!

Islannin ympäri 4ssä päivässä

En suosittele tätä reissua kenellekään. Mutta tulipahan tehtyä.

Aamulla lähdimme Reykjavikista liftaamaan tien varteen. Sää oli lähes kuuma ja jonkin aikaa odoteltuamme nuori blondi mimmi aurinkolaseissaan otti meidät kyytiin. Hän kuunteli r´nb:tä ja ajoi autoa yhdellä kädellä (vilkutkin!) samalla kun toisella poltti tupakkaa ja joi kahvia keskellä vilkasta aamuliikennettä, ja jätti sitten meidät ison tien varteen. Siitä emme kuitenkaan onnistuneet saamaan kyytiä noin tuntiin ja lopulta päätimme ottaa bussin kauemmaksi kaupungista.

Menimme summassa bussiin joka ajoikin aina Mosfellsbaeriin asti. Sieltä kuljimme tien varteen, ensin väärälle ja sitten lopulta Akureyria pain suuntaavalle. Siellakin odottelimme kauan ja kirosimme muutamaan kertaan kaikki autoilijat kunnes pitkän ajan jälkeen auto pysähtyi ja Isabelle kysyi onko hän menossa Akureyriin, ja nainen autossa sanoi: "No, joo.." joten pääsimme koko matkan pohjoiseen samalla kyydillä, ja nukuimme tietenkin nokka tuhisten niin että kuskilla oli taas mukavaa.

Akureyrissa jatkoimme pikaisen kauppakeskusateriatuokion jälkeen liftausta ja lopulta kylmän tuulen keskellä minibussi pysähtyi. Sisällä oli vain kuski ja istuimme leveästi takana. Maisemat olivat upeita itään päin mennessä, merta ja vuoria ja niiden välissä mutkainen tie, yhtään autoa ei näkynyt. Mies oli matkalla Husavikiin mutta jotenkin päätti sitten nakata meidät Laugariin asti kun vettäkin alkoi satamaan.

Laugar oli kylä vailla vertaa, pelkkä vanhanaikainen huoltoaseman kahvila jossa sai ostaa soppaa ja jonka perällä, tiskin ja myyjän selän takana oli paikkakunnan "kauppa", kaksi hyllyä kuivamuonatuotteita, pienemmällä alueella kuin kauppa-auto aikoinaan. Hotelli itse toimii talviaikaan kouluna ja urheiluhallista löytyy uima-allas sekä kaksi hotpottia, joissa lilluimme melkein keskenämme.

Toisena päivänä päätimme lähteä Husavíkia kohti mutta yksikään auto ei pysähtynyt ja kylmääkin oli. Lopulta päätimme kokeilla onnea toiseen suuntaan, kohti Myvatn-laavajärveä jonka olimme ensin hylänneet matkakohteena koska oli kylmää ja sateista. Hypimme tien toiselta puolelle ja välillä Isabelle liftasi kahteen suuntaan yhtäaikaa, vaikka koitin sanoa ettei tuossa ole järkeä. Lopulta auto pysähtyi ja hollantilaiset ottivat kyytiin.

Myvatn-järvi on kuvissa hienompi kuin paikanpäällä, ainakin sateisena päivänä. Olimme pettyneitä, oli kylmä kuin perseessä ja tuuli kuin vitusta (Suokaa anteeksi metaforani, täällä oppii kiroilemaan. Siperia opettaa.). Isabelle kävi ostamassa pipon turistimyymälästä ja sitten kiersimme väkipakolla järvellä, minä löysin ensimmäistä kertaa villejä mustikoita, mutta sitten tuuli pakotti pois kivuliaan huudon kanssa ja päätimme vain palata takaisin. Päätin etten halua asua enää Suomessa, kun muistin että sielläkinhän on kylmää, tosiaan joo.

Näimme kaksi liftaria, jotka itse asiassa jököttivät samassa paikassa noin kaksi tuntia. Huomasimme että liftaus ei toimi ja lopulta hyökkäsimme aggressiivisesti kyselemään autoista mihin olette menossa, me tullaan mukaan. Italialaispariskunnan täytyi ottaa meidät autoonsa mutta lopulta olivat iloisia koska Isabelle olikin kunnon ihminen, romaanikieltä puhuva ranskis. Itsekin nyökyttelin vaikka en tajunnut mitään kun mies puhui "ranskaa" eli puoliksi italiaa.

Emme tehneet siis tuona päivänä muuta kuin liotimme itsemme hotpotissa aivan rusinan näköisiksi. Aamulla luovutimme liftauksen suhteen kokemuksemme vuoksi ja hyppäsimme Egilsstadiriin menevään bussiin. Matka kesti kolmisen tuntia ja meni hienojen vuoristopuro-vesiputous-maisemien läpi, vaikka Isabelle nukkui juuri niiden kohdalla ja valitti ettei Pohjois-Islannissa ole nähtävää. Yritin ottaa kuvia mutta tie oli niin kivikkoista että sain vain kuvan lampaasta, joka voisi yhtä hyvin olla kivi, bussin verhoista ja ikkunalasista.

Egilsstadir näytti suurelta Laugarin jälkeen, siis siellä oli Bonus, huoltoasema, toinen supermarket ja pari vaatekauppaakin. Saimme paikan leirintäalueen ruohoseinäisestä mökistä ja vaelsimme lähimpään alennusmyyntiin, josta ostin farkut 20 eurolla. Sovituskoppinakin kaupassa oli vain läheisen toimiston vessa.

Illan lojuimme taas hot potissa, italialaisia oli sielläkin paljon. Laskimme isoäänisesti lasten liukumäestä ja minä törmäilin italialaismieheen omituisella patjallani, jossa oli keskellä reikä josta voi työntää pään.

Olimme samassa mökissä norjalaismiehen kanssa, joka teki väitöskirjaa Norjan perustuslaista ja oli intohimoinen valokuvaaja. Tyyppi oli matkalla samaan suuntaan kuin me mutta ei halunnut ottaa liftareita, törkeää. Haukuimme tietenkin kaikki norjalaiset ja aamulla minä vielä saman miehen ollessa tietokoneella selkäni takana.

Tänään aamulla siis yritimme herätä ajoissa, mutta aamiaskeskustelu aiheesta ranskalaiset ja ruokatavat vei niin paljon aikaa että olimme vasta puoli yhdeksältä tien varressa. Meillä ei ollut toiveitakaan päästä puolen maan kautta takasin Hellaan samana päivänä, Isabellellä alkaa aamulla työt. Seisoimme tien varressa ja autot päästelivät ohi, yleensä vielä väärään suuntaan. Vasta noin 1,5 tunnin päästä auto pysähtyi ja kaksi ruotsalaista otti kyytiin. Tyttö oli valvonut puolitoista vuorokautta ja puhui sekoja, he olivat menossa töihin johonkin rannikkokaupunkiin kalatehtaalle.

Ajoimme läpi todella hienojen maisemien, vuoristoja ja todella sininen meri, siis perkeleen sininen. Pysähdyimme ottamaan kuvia vesiputouksista ja kuski vaan naureskeli jutellen toiselle samalla kun ajoi aivan hirveitä vuoristoteitä jotka olivat jyrkkiä ja mutkaisia, ja puolen metrin päässä oli kauhea rotko. Pidin kiinni penkistä ja tuijotin tietä kauhuissani.

Selvisimme kalastajakylään hengissä ja aurinkokin paistoi taas, kylä oli todella makea ja semmoinen miltä islantilaisen pikkukylän tulisi näyttää. Siellä söimme tiikerikakkua, jonka minä luulin olevan suomalaista ja Isabelle tietysti ranskalaista, ja kahvia. Sitten odottelimme taas tien varressa, tien toisella puolella oli liftareita jotka olivat tulleet päivässä Selfossista. Odottelimme aika kauan ja kirosimme että olemme jämähtäneet kylään keskelle-ei-mitään, kun yllätykseksemme auto pysähtyi ja jälleen italialaiset ottivat meidät kyytiin. He puhuivat taas huonoa ranskaa ja ajettiin läpi maisemien jotka eivät näyttäneet islantilaisilta vaan joltain etelä-eurooppalaiselta vuoristopaikalta, aivan mageeta. Hienointa aluetta Islannissa.

Pääsimme näiden tyyppien kyydillä Höfniin saakka ja siellä söimme sekä keskustelimme kulttuurieroista ilmaisutavoissa. Isabelleä ärsyttää etten minä ilmaise tunteitani voimakkaasti, ja minä sanoin inhoavani "compulsory smile"-kulttuureja, joissa ei voi luottaa toisen ihmisen naamanilmeeseen. Jatkoimme matkaa kävellen pitkän aikaa ennen kuin pakettiauto pysähtyi, ja mies avasi takaluukun jossa oli hänen toimistonsa jotta voimme laittaa sinne rinkkamme. Emme voineet uskoa korviamme, kun kuulimme miehen olevan menossa Reykjavikiin, sillä olin juuri toivonut jonkun olevan menossa sinne, jotta voin nukkua loppumatkan. Niin melkeinpä teinkin, vaikka pysähdyimme taas Jökulsárlonilla, noin 5. kerran ihmettelemässä sinistä jäätä - näin ensimmäistä kertaa villin hylkeenkin jäiden välissä!

Vielä 10km ennen Hellaa mies heitti meidät autosta ja tuumi menevänsä syömään, liftasimme taas ja joku äijä pysähtyi ja kyseli meiltä autostaan vaikka mitä (miksi kukaan ei ikinä poistu autosta juttelemaan vaan mölisee tyhjäkäynti päällä ikkunasta!?!?) ja sitten sanoi, sorri, ei ole tilaa autossa, me ollaan just menossa syömään. Lopulta joku teinimimmi otti kyyttin meidät ja toi tänne.

Juliella oli ollut tylsä työputki täällä ja sama alkaa minulla. Asunnon saanti on Lundista täysin auki, siihen onkin viikko työputken jälkeen aikaa, ja Ekypti-suunnitelmani on vaakalaudalla kun ilmeisesti teen joulukuun vaan sitä kandintyötä, prkl! Mutta sitten tammikuussa pitäisikin olla sen valmiina, ja jatkosuunnitelmat ovat auki..pääasia että jotain on nyt tiedossa. Meikäläisen ruotsi on vaan niin ruostunut, etten pysty lauseita muodostamaan, saatika jotain kandintyötä ja seminaariesityksiä, voihan..ttan!

Kuvia seuraa..joskus