Epilogi

Olen palannut lähtöpisteeseen Uppsalaan ja kaikki on mennyt tylsän suunnitelmallisesti. Bussissa mietin ettei pohjoismaissa matkustelu tunnu enää ulkomaanmatkalta. Lentokoneessa nukuin pään kopsahdellessa vuoroin viereisen vanhemman miehen olkapäälle vuoroin ikkunaan ja heräsin ihmettelemään näkymiä puoleksi minuutiksi. Bergenin yllä näin ensimmäistä kertaa ympyrän muotoisen sateenkaaren.

Olimme Reykjavikissa ja illan vietimme tapasbaarissa jossa Julie ihastui portugalilaiseen tarjoilijaan. Tilasimme pullollisen Cavaa ja joimme sen Isabellen kanssa, juoksutimme pöytään jatkuvasti uusia tapaksia ja söin mm. simpukoita oikeaoppisesti. Menimme humalaan ja nauraa hirnuimme Julielle, joka tunnusti että humaltuessa hänelle tulee halu stripata ja hän menee kenen tahansa miehen mukaan.

Etsimme vielä epätoivoisesti tanssibaaria Reykjavikin tiistaiyössä mutta kaikki baarit sulkevat viimeistään yhdeltä. Istuimme siis vain Dillonissa oluella ja tanssimme lopulta "In the summertime"-kappaleen tahdissa keskellä lattiaa. Isabelle kertoi miten nainen=vääjäämättä seksuaalisen häirinnän kohde Ranskassa ja myöns lopulta pitävänsä yhdestä ilmiöstä pohjoismaissa - siitä että naisillakin on ihmisoikeudet. Häivyimme kun kännisten kapakkatappelu alkoi.

Olen iloinen ollessani kaupungissa ja nähdessäni puita. Islantia on nähty tarpeeksi, ihan jees paikka käydä mutta en suosittele kenellekään kolmea kuukautta Hellan kaltaisessa kylässä. Mielenterveys siinä menee. Päätän blogini tähän koska matkanikin päättyi. Mutta uusia tullee, ja tulee. Ehkä tunnelmoin niistä jossain tekstuaalisessa muodossa taas.