Epilogi

Olen palannut lähtöpisteeseen Uppsalaan ja kaikki on mennyt tylsän suunnitelmallisesti. Bussissa mietin ettei pohjoismaissa matkustelu tunnu enää ulkomaanmatkalta. Lentokoneessa nukuin pään kopsahdellessa vuoroin viereisen vanhemman miehen olkapäälle vuoroin ikkunaan ja heräsin ihmettelemään näkymiä puoleksi minuutiksi. Bergenin yllä näin ensimmäistä kertaa ympyrän muotoisen sateenkaaren.

Olimme Reykjavikissa ja illan vietimme tapasbaarissa jossa Julie ihastui portugalilaiseen tarjoilijaan. Tilasimme pullollisen Cavaa ja joimme sen Isabellen kanssa, juoksutimme pöytään jatkuvasti uusia tapaksia ja söin mm. simpukoita oikeaoppisesti. Menimme humalaan ja nauraa hirnuimme Julielle, joka tunnusti että humaltuessa hänelle tulee halu stripata ja hän menee kenen tahansa miehen mukaan.

Etsimme vielä epätoivoisesti tanssibaaria Reykjavikin tiistaiyössä mutta kaikki baarit sulkevat viimeistään yhdeltä. Istuimme siis vain Dillonissa oluella ja tanssimme lopulta "In the summertime"-kappaleen tahdissa keskellä lattiaa. Isabelle kertoi miten nainen=vääjäämättä seksuaalisen häirinnän kohde Ranskassa ja myöns lopulta pitävänsä yhdestä ilmiöstä pohjoismaissa - siitä että naisillakin on ihmisoikeudet. Häivyimme kun kännisten kapakkatappelu alkoi.

Olen iloinen ollessani kaupungissa ja nähdessäni puita. Islantia on nähty tarpeeksi, ihan jees paikka käydä mutta en suosittele kenellekään kolmea kuukautta Hellan kaltaisessa kylässä. Mielenterveys siinä menee. Päätän blogini tähän koska matkanikin päättyi. Mutta uusia tullee, ja tulee. Ehkä tunnelmoin niistä jossain tekstuaalisessa muodossa taas.

Työt on ohi ja olen Reykjavikissa. Lahdin Hellasta aamulla ja eilen oli viimeinen työpaiva. Tein v-maisinta hommaa ikina maaten lattianrajassa hinkkaamassa tahroja imurilla, joka piti pieruaanta koko ajan. Illastimme alakerrassa ja Isabelle kertoi kuinka on ollut uskonnollisen yhteisön uhri ja "hukannut elamastaan 26 vuotta". Koska han lahti hihhulien joukoista osa perheesta on hylannyt hanet eika han ole nahnyt sisariaan vuosiin. Hullua, mutta nyt ymmarran tiettyja asioita huomattavasti paremmin. Julie on meista ainoa jolla on normaali perhe.

Taalla sataa, kavin maailman parhaassa levykaupassa hamstraamassa islantilaismusiikkia. J ja I tulevat tanne liftaten ja menemme baariin. Asuntotyypista ei ole kuulunut mitaan, yhtakin huonetta oli hakenut 70 tyyppia 10 tunnin aikana, huonolta nayttaa.

Nyt menen nukkumaan koska viime yön luin Genoside-kirjaa loppuun ja univelkaa on reippaasti.

Puhu perseelleni, paani on unessa. Taas uusi ranskalainen sanonta jossa on mukana pylly. Kaytetaan tilanteissa joissa tervehditaan ihmista joka ei tervehdi takaisin.

Hirvea yö, ihan sama vaikka onkin viimeinen, en kasita tulevaisuutta enka muista menneisyytta. Pyykkia pukkaa loputtomasti, ylimaaraisia tiskeja on liikaa ja brittilaiset hirnuvat taukotilassa kannissa. Samat brittilaiset herattivat minut klo 17 kaakatuksellaan, yhdella naisella on niin arsyttava nauru ettei se voi olla todellista. Nainen nauraa niin vitun korkealta etta kuulostaa pyydykseen jaanelta lokilta. Sen jalkeen kun ryhma oli hyökannyt hotellin kaytavalle nauramaan ja raakkumaan alkoi vessasta kuulua kauhea loiku kun britit lauloivat jotain kansanlaulujaan. Lauluaani oli hadintuskin kauniimpi kuin nauraani. Jouduin kaymaan taas miesten suihkussa kun kaikki naiset olivat vessassa yhta aikaa, mika v siina on etta ne ammat aina hiimailee vessassa tuntikaupalla, ja miehet eivat nayta kayvan suihkussakaan koskaan?

En mennyt edes nukkumaan aikaisin koska luin Philp Gourevitchin We wish to inform you that tomorrow we will be killed with our families-kirjaa. Se kertoo Ruandan kansanmurhasta, kuinka osa kansasta tappoi ja raiskasi ainakin miljoona maansa kansalaista jarjestelmallisesti. Kirja on melko asiallisesti kirjoittanut palkittu amerikkalainen journalisti.

Luettuani tata palaan taas palvelemaan lansimaisia pinnallisia paskanaamoja, joiden suurin ongelma elamassa on se etta suklaakekseja ei ole hotellin aamiaisella tarpeeksi tai kahviautomaatti lammittaa vetta n. kaksi minuuttia ennen kuin se on valmista. Omat ongelmani ovat samaa luokkaa, mm. joutua valvomaan 16 tuntia perakkain tehden helppoa työta josta maksetaan enemman palkkaa kuin missaan maailmassa, tehden työajalla asioita kuten pizzan syöminen, elokuvan katselu tai blogiin kirjoittelu. Mut minkas teet kun oma napa on niin kaunis ja sen ymparilla pyöriskely on ihku-ihanaa.

Joten takaisin minuun. Luen myös ranskankielista Sexe, meurtres et cappucino-kirjaa jonka on kirjoittanut Kyra Davis. Kirja on erittain pinnallinen rikosromaani ja Gulli haukkui sen paskaksi lukemattakaan. Sain sen Isabellelta lahjaksi. Yritan tavata ranskaa ja alleviivaan sanat joita en osaa, jalkeenpain Isabelle yrittaa selitta sanat piirtamalla tai pantomiimilla. Isabelle vaan ei osaa piirtaa, han piirsi naisen vartalon ja mina luulin etta se on edestapain kuvattu, mutta kyseessa olikin perse. Pitaishan ranskalaiset tuntea. Repesin kahtia myös kun Isabelle naytteli sanoja joita ei edes ole olemassa englannin kielessa kuten "poisse" joka tarkoittaa paskaa maihaa.

Nyt tanne tuli brittimies joka oli kannissa kuin lammas (islantilainen sanonta) mutta yritti esittaa selvapaista ja toi tyhjia pulloja ja halusi laittaa ne yksitellen muovipusseihin. Ai tsast khaaant komprahand vot tha fook thees peeplo aar tooking aböyt.

Mä joka päivä töitä teen...

Ei saatana. Taas se katti on taalla. Ulkoa kuuluu loputon mouruaminen, valilla se alkaa kuulua sisalta silla kissa on loytanyt kellarin avoimen ikkunan ja tullut sisalle. Yölla heitin sen ulos viisi kertaa, aina se tuli takaisin kuin "uinu uinu lemmikkini". Lopulta mourusi kaytavalla, jonka ovi oli tiiviisti suljettu, sen on siis taytynyt loikata jonkun asiakkaan huoneeseen, joka on nakannut sen kaytavalle. Gulli joka ei pida kissoista saa niista jatkuvan riesan, kun ne jotenkin aina hakeutuvat hanen luokseen. Yhtena iltana G oli katsonut rauhassa tv:ta huoneessaan, kun yhtakkia kissa hyppasi hanen paalleen ikkunasta. Gulli nakkasi katin ulos, katti kiersi koko suuren hotellin ympari ja tuli saman ikkunan luo avaamaan sita tassullaan. Kyseessa ei ole edes sama kissa kuin kaksi viikkoa sitten, vaan uusi ja vielakin alykkaampi tapaus.

En sittenkaan tee vain 24 tuntia yötoita vaan myös perjantaina 4 tuntia ekstaa, siis 16 tuntia putkeen. Sitten olen töissa viela paivat lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina, yhteensa lahes 120 tuntia töita ilman vapaapaivaa. Sen jalkeen voi jo olla mielissaan lahtemassa pois taalta, ihan minne tahansa. Taalla on TYLSAA tv:kin hajosi, onneksi Isabelle lainasi iPodiaan taksi yöksi.

Isabellella ja Juliella on vapaata keskiviikkona, siis menemme kaikki viettamaan viimeista iltaani Reykjavikiin, siistia! Joudun varmaan menemaan bussilla poikkeuksellisesti koska matkalaukkuni on jumalattoman iso, siella on koko tamanhetkinen omaisuuteni.

Sain hyvaksymiskirjeen Lundista, siina oli kaupungin kartta. Asun aivan yliopiston lahella, jos nyt viela saan varmistuksen siita kampasta..mutta kasittaakseni minut oli valittu, kuulostan kuulemma tyypilta jonka kanssa tulee toimeen (siis tyyppi on myös taysi friikki). Taman hotellin työntekijat ovat todella friikkeja, mm. Katla osaa pyöritella silmiaan eri suuntiin, Gulli pidella lusikkaa nenassa, mina osaan kirjoittaa varpaillani ja Juliella on oudot kyynarpaat. Isabelle kayttaytyy julkeasti asiakkaita kohtaan, eras nainen tuli asken valittamaan kaukosaatimen puuttumisesta ja I kaski hanen katsoa sangyn alle, "joskus ne menee sinne." Nauroin varmaan puoli tuntia kun olin tajunnut mita tapahtui, nainen valitti vihaisena Gullille, Gulli kirosi kaikki italialaiset.

Herasin tuulen aaneen. Siis kylla, tuulen aaneen. Aivan pelottavan voimakasta huminaa ja kolinaa piti,pelkasin etta ikkuna lentaa. Talo tarisi niin etta luulin maanjaristyksen viimein iskevan. Tuulta ei voi kaskea olemaan hiljaa kuten kuorsaavaa naapuria.

Yölla tanskalainen mies tuli kello kahden jalkeen silmat ristissa ja tukka pystyssa sanomaan etta naapuri kuorsaa, jos ei han heti saa toista huonetta KAUKANA siita miehesta niin han menee autoon nukkumaan. Onneksi oli viela yksi huone jaljella, itsehan olen kuunnellut erinaisten ihmisten kuorsauksia ja muita paastoja kohta kolme kuukautta.

Seb lahti tanaan aamulla, jaahyvaiset eivat olleet kovin tunnelmalliset vaan toivotimme toisillemme hyvaa elamaa kaytavalla ohimennen kun menin nukkumaan. Myös Cecil on lopettanut taalla, ja Alexandra on takaisin koulussa. Itse en viela tieda olenko viikonlopun töissa, kaitpa.

Sain kampan Lundista, asun kai ruotsalaisen kasvissyöjapojan ja jonkun kolmannen tyypin kanssa ihan keskustassa, vuokrakin oli viela ihan kohtuullinen (alle 300e) ja kamppa on kalustettu. Kuulostaa liian hyvalta, tyyppi on varmaan kauhea siivousfriikki ja nipottaja. Asiat tuntuu yhtakkia sujuvan liian helposti. Yleensa silloin on jotain jaanyt huomaamatta.

Gulli kuuntelee naisreggaeartistia, onko niitakin olemassa?

Viimeinen viikko. Eilen oli jotkut kaupunkipaivat joka kaupungissa, siis taas islantilaisten tekosyy pitaa ryyppyjuhlat. Talot oli koristeltu mita oudoimmin keinoin, mm. tayteen puhalleituin kumihanskoin ja hotellin taakse oli pystytetty iso teltta. Siella sitten soitteli maailman hirvein ja huonoin punkbandi tietysti juuri kun mina yritin nukkua paivaunia ennen yötöita. Sitten kun bandi lopetti niin alkoi ambulanssi ajella edestakaisin pillit paalla, mika ihanan lempea heratys!

Gulli lupasi tulla vasta puoliltaöin töihin, tulin kuitenkin jo kymmenelta mutta sita ennen kavin syömassa Kaurismaki-kahvilassa Isabellen, Julien ja Sebin kanssa. Keskustelimme ilmaisuista ja minulla on kuulemma monotoniset naamanilmeet, siis tah? Minusta muilla ei ole sen kummemmat ilmeet mutta ranskalaiset olivat vakuuttuneita oman ilmaisunsa monipuolisuudesta.

Seb oli ollut Grönlannissa muutaman paivan ja maisemat nayttivat siella ihan samanlaisilta kuvissa kuin Islannissa. Halusin kesan alussa menna siellakin kaymaan mutta nyt en ole enaa niin innoissani naista arktisista paikoista.

Tanaan nukuin koko paivan heraten valilla saksalaisten mölinaan. Saksa on maailman rumin kieli. Herattya taas töihin ja Isabelle ja Julie alkoivat kokkaamaan kauhealla huudolla ja mölinalla pukeutuneina vaaleanpunaisiin esiliinoihin. Tarkoitus oli pitaa grillijuhlat, Sebilla on viimeinen paiva huomenna, mutta koska on niin kylmaa suunnitelma vaihtui illalliseen. Kokkaus kesti monta tuntia ja sina aikana joimme pari pulloa valkkaria, minakin kesken työajan ja raajat oli tavallistakin vetelampina. Katlakin heratettiin ja söimme noin kaksi tuntia, keskustelimme pitkaan ja lopulta keskustelu kaantyi jalkafetissista elainseksiin, tai siis zoofiliaan, kun kerroin etta Suomessa se ei ole periaatteessa maaritelty rikokseksi.

Kaikki olivat sita mielta etta se on aivan hirvea teko ja Julie ei ollut kuullutkaan asiasta aiemmin, viaton kun on. Kysyin sitten etta miksi elaimen tappaminen sitten on ok, ja keskustelu muuttui vaittelyksi Sebin kanssa, joka esitti taas "lihan syöminen on valttamatonta ja LUONNOLLISTA"-vaitteen, ja jos ei syö lihaa ei saa myöskaan syöda kalaa..blaa blaa blaa-huudoksi. Gulli yritti vaantaa vitsia, Katlalla oli menossa hermot ja han halusi keskustelun loppuvan, Isabelle yritti selitella ja Julie nauroi ja voihki vuoroin jarkyttyneena. Kaikki muut pöydassa olivat sita mielta etta elaimiin sekaantuminen on pahempaa kuin niiden tappaminen, ja ilmeisesti myös etta raiskaus on pahempaa kuin murha. Tietenkin Sebin piti taas alkaa kaantamaan asia niin etta minun mielestani zoofilia on ihan ok ja mina olen elaimiin sekaantuja..huaah. Taas naita ihania vaittelyita jotka tietaa jo alkaessaan loputtomiksi. Isabelle ja Julie eivat oikein diggaa Sebin huumorista, ja kylla se on aika huonoa, 99%sti seksiaiheista. Siita puhe mista..

Illallinen oli muuten mukava ja vedimme aika monta pulloa viinia. Aamulla on vain 39 ihmista aamiaisella joten pyörittelen tassa peukaloitani yön, ihan mukavaa vaihtelua!

Islannin ympäri 4ssä päivässä

En suosittele tätä reissua kenellekään. Mutta tulipahan tehtyä.

Aamulla lähdimme Reykjavikista liftaamaan tien varteen. Sää oli lähes kuuma ja jonkin aikaa odoteltuamme nuori blondi mimmi aurinkolaseissaan otti meidät kyytiin. Hän kuunteli r´nb:tä ja ajoi autoa yhdellä kädellä (vilkutkin!) samalla kun toisella poltti tupakkaa ja joi kahvia keskellä vilkasta aamuliikennettä, ja jätti sitten meidät ison tien varteen. Siitä emme kuitenkaan onnistuneet saamaan kyytiä noin tuntiin ja lopulta päätimme ottaa bussin kauemmaksi kaupungista.

Menimme summassa bussiin joka ajoikin aina Mosfellsbaeriin asti. Sieltä kuljimme tien varteen, ensin väärälle ja sitten lopulta Akureyria pain suuntaavalle. Siellakin odottelimme kauan ja kirosimme muutamaan kertaan kaikki autoilijat kunnes pitkän ajan jälkeen auto pysähtyi ja Isabelle kysyi onko hän menossa Akureyriin, ja nainen autossa sanoi: "No, joo.." joten pääsimme koko matkan pohjoiseen samalla kyydillä, ja nukuimme tietenkin nokka tuhisten niin että kuskilla oli taas mukavaa.

Akureyrissa jatkoimme pikaisen kauppakeskusateriatuokion jälkeen liftausta ja lopulta kylmän tuulen keskellä minibussi pysähtyi. Sisällä oli vain kuski ja istuimme leveästi takana. Maisemat olivat upeita itään päin mennessä, merta ja vuoria ja niiden välissä mutkainen tie, yhtään autoa ei näkynyt. Mies oli matkalla Husavikiin mutta jotenkin päätti sitten nakata meidät Laugariin asti kun vettäkin alkoi satamaan.

Laugar oli kylä vailla vertaa, pelkkä vanhanaikainen huoltoaseman kahvila jossa sai ostaa soppaa ja jonka perällä, tiskin ja myyjän selän takana oli paikkakunnan "kauppa", kaksi hyllyä kuivamuonatuotteita, pienemmällä alueella kuin kauppa-auto aikoinaan. Hotelli itse toimii talviaikaan kouluna ja urheiluhallista löytyy uima-allas sekä kaksi hotpottia, joissa lilluimme melkein keskenämme.

Toisena päivänä päätimme lähteä Husavíkia kohti mutta yksikään auto ei pysähtynyt ja kylmääkin oli. Lopulta päätimme kokeilla onnea toiseen suuntaan, kohti Myvatn-laavajärveä jonka olimme ensin hylänneet matkakohteena koska oli kylmää ja sateista. Hypimme tien toiselta puolelle ja välillä Isabelle liftasi kahteen suuntaan yhtäaikaa, vaikka koitin sanoa ettei tuossa ole järkeä. Lopulta auto pysähtyi ja hollantilaiset ottivat kyytiin.

Myvatn-järvi on kuvissa hienompi kuin paikanpäällä, ainakin sateisena päivänä. Olimme pettyneitä, oli kylmä kuin perseessä ja tuuli kuin vitusta (Suokaa anteeksi metaforani, täällä oppii kiroilemaan. Siperia opettaa.). Isabelle kävi ostamassa pipon turistimyymälästä ja sitten kiersimme väkipakolla järvellä, minä löysin ensimmäistä kertaa villejä mustikoita, mutta sitten tuuli pakotti pois kivuliaan huudon kanssa ja päätimme vain palata takaisin. Päätin etten halua asua enää Suomessa, kun muistin että sielläkinhän on kylmää, tosiaan joo.

Näimme kaksi liftaria, jotka itse asiassa jököttivät samassa paikassa noin kaksi tuntia. Huomasimme että liftaus ei toimi ja lopulta hyökkäsimme aggressiivisesti kyselemään autoista mihin olette menossa, me tullaan mukaan. Italialaispariskunnan täytyi ottaa meidät autoonsa mutta lopulta olivat iloisia koska Isabelle olikin kunnon ihminen, romaanikieltä puhuva ranskis. Itsekin nyökyttelin vaikka en tajunnut mitään kun mies puhui "ranskaa" eli puoliksi italiaa.

Emme tehneet siis tuona päivänä muuta kuin liotimme itsemme hotpotissa aivan rusinan näköisiksi. Aamulla luovutimme liftauksen suhteen kokemuksemme vuoksi ja hyppäsimme Egilsstadiriin menevään bussiin. Matka kesti kolmisen tuntia ja meni hienojen vuoristopuro-vesiputous-maisemien läpi, vaikka Isabelle nukkui juuri niiden kohdalla ja valitti ettei Pohjois-Islannissa ole nähtävää. Yritin ottaa kuvia mutta tie oli niin kivikkoista että sain vain kuvan lampaasta, joka voisi yhtä hyvin olla kivi, bussin verhoista ja ikkunalasista.

Egilsstadir näytti suurelta Laugarin jälkeen, siis siellä oli Bonus, huoltoasema, toinen supermarket ja pari vaatekauppaakin. Saimme paikan leirintäalueen ruohoseinäisestä mökistä ja vaelsimme lähimpään alennusmyyntiin, josta ostin farkut 20 eurolla. Sovituskoppinakin kaupassa oli vain läheisen toimiston vessa.

Illan lojuimme taas hot potissa, italialaisia oli sielläkin paljon. Laskimme isoäänisesti lasten liukumäestä ja minä törmäilin italialaismieheen omituisella patjallani, jossa oli keskellä reikä josta voi työntää pään.

Olimme samassa mökissä norjalaismiehen kanssa, joka teki väitöskirjaa Norjan perustuslaista ja oli intohimoinen valokuvaaja. Tyyppi oli matkalla samaan suuntaan kuin me mutta ei halunnut ottaa liftareita, törkeää. Haukuimme tietenkin kaikki norjalaiset ja aamulla minä vielä saman miehen ollessa tietokoneella selkäni takana.

Tänään aamulla siis yritimme herätä ajoissa, mutta aamiaskeskustelu aiheesta ranskalaiset ja ruokatavat vei niin paljon aikaa että olimme vasta puoli yhdeksältä tien varressa. Meillä ei ollut toiveitakaan päästä puolen maan kautta takasin Hellaan samana päivänä, Isabellellä alkaa aamulla työt. Seisoimme tien varressa ja autot päästelivät ohi, yleensä vielä väärään suuntaan. Vasta noin 1,5 tunnin päästä auto pysähtyi ja kaksi ruotsalaista otti kyytiin. Tyttö oli valvonut puolitoista vuorokautta ja puhui sekoja, he olivat menossa töihin johonkin rannikkokaupunkiin kalatehtaalle.

Ajoimme läpi todella hienojen maisemien, vuoristoja ja todella sininen meri, siis perkeleen sininen. Pysähdyimme ottamaan kuvia vesiputouksista ja kuski vaan naureskeli jutellen toiselle samalla kun ajoi aivan hirveitä vuoristoteitä jotka olivat jyrkkiä ja mutkaisia, ja puolen metrin päässä oli kauhea rotko. Pidin kiinni penkistä ja tuijotin tietä kauhuissani.

Selvisimme kalastajakylään hengissä ja aurinkokin paistoi taas, kylä oli todella makea ja semmoinen miltä islantilaisen pikkukylän tulisi näyttää. Siellä söimme tiikerikakkua, jonka minä luulin olevan suomalaista ja Isabelle tietysti ranskalaista, ja kahvia. Sitten odottelimme taas tien varressa, tien toisella puolella oli liftareita jotka olivat tulleet päivässä Selfossista. Odottelimme aika kauan ja kirosimme että olemme jämähtäneet kylään keskelle-ei-mitään, kun yllätykseksemme auto pysähtyi ja jälleen italialaiset ottivat meidät kyytiin. He puhuivat taas huonoa ranskaa ja ajettiin läpi maisemien jotka eivät näyttäneet islantilaisilta vaan joltain etelä-eurooppalaiselta vuoristopaikalta, aivan mageeta. Hienointa aluetta Islannissa.

Pääsimme näiden tyyppien kyydillä Höfniin saakka ja siellä söimme sekä keskustelimme kulttuurieroista ilmaisutavoissa. Isabelleä ärsyttää etten minä ilmaise tunteitani voimakkaasti, ja minä sanoin inhoavani "compulsory smile"-kulttuureja, joissa ei voi luottaa toisen ihmisen naamanilmeeseen. Jatkoimme matkaa kävellen pitkän aikaa ennen kuin pakettiauto pysähtyi, ja mies avasi takaluukun jossa oli hänen toimistonsa jotta voimme laittaa sinne rinkkamme. Emme voineet uskoa korviamme, kun kuulimme miehen olevan menossa Reykjavikiin, sillä olin juuri toivonut jonkun olevan menossa sinne, jotta voin nukkua loppumatkan. Niin melkeinpä teinkin, vaikka pysähdyimme taas Jökulsárlonilla, noin 5. kerran ihmettelemässä sinistä jäätä - näin ensimmäistä kertaa villin hylkeenkin jäiden välissä!

Vielä 10km ennen Hellaa mies heitti meidät autosta ja tuumi menevänsä syömään, liftasimme taas ja joku äijä pysähtyi ja kyseli meiltä autostaan vaikka mitä (miksi kukaan ei ikinä poistu autosta juttelemaan vaan mölisee tyhjäkäynti päällä ikkunasta!?!?) ja sitten sanoi, sorri, ei ole tilaa autossa, me ollaan just menossa syömään. Lopulta joku teinimimmi otti kyyttin meidät ja toi tänne.

Juliella oli ollut tylsä työputki täällä ja sama alkaa minulla. Asunnon saanti on Lundista täysin auki, siihen onkin viikko työputken jälkeen aikaa, ja Ekypti-suunnitelmani on vaakalaudalla kun ilmeisesti teen joulukuun vaan sitä kandintyötä, prkl! Mutta sitten tammikuussa pitäisikin olla sen valmiina, ja jatkosuunnitelmat ovat auki..pääasia että jotain on nyt tiedossa. Meikäläisen ruotsi on vaan niin ruostunut, etten pysty lauseita muodostamaan, saatika jotain kandintyötä ja seminaariesityksiä, voihan..ttan!

Kuvia seuraa..joskus

Vittusaatananperkeleenhelvetinkullinimijankissantappajanaivomunuaisenvitun
perseentippurikyrvankaljamahansyöpakasvaimenanusreiannuolijan
krapulanaamanlimalöllerönoksennuksenmadantyneenmakkaranhajuisen
varpaanvalilimanpaskakusikeitonperseennuolemisprosessin jalkeen

minut on hyvaksytty Lundin yliopiston kandidaattikurssille genusopinnoissa.

Reykjavikissa, hengissa toistaiseksi. 5min liftauksen aloittamisesta taydellinen iso auto otti kyytiin, siella oli viela newyorkereita, me kun olemme New York-faneja Sasan kanssa. Autossa soi viela koko matkan The Knife ja saa on ollut mita parhain.

Hotellille tuli taas uusi ranskis, lepakkotyttö joka oli kuulemma erittain rohkea tyyppi ja oli keskustellut mm. S&M:sta Isabellen & Julien kanssa, julie oli tietenkin ihan jarkyttynyt. Taydelliset vastakohdat siis.

Kavimme taalla syömassa todella hyvassa kalaravintolassa jossa sai piirtaa pöytaan samalla, mina piirsin sinivalaan ja kultavalaan josta kerroin tarinaa Isabellelle. Sitten seurasimme latinomusiikkia Tapasbaariin joka oli todella magee eika kovin kallis, ja söimme orgastisen hyvaa suklaakakkua ja mina join portviinia, Isabelle joi Irish Coffeeta jossa oli valehtelematta puolet viskia.

Nyt pitais menna nukkuun, aamulla liftaustavoitteena paasta Laugariin, siis varmaan 600km. Jooh.

Oksentaen Blue Lagooniin

Eilen lähdin taas liftaamaan Selfossiin. En onnistunut nukkumaan juuri yöllä joten aamulla oli erittäin väsynyt olo. Sain kyydin luomutilaa pitävältä naiselta jonka auto haisi pilaantuneelle maidolle. Huoltoasemalla tunnistin heti suomalaisen Rosan vaikka en ollut ennen tavannut häntä. Erittäin mukava ja puhelias tyyppi ja vielä Oulusta kotosin.

Ajelimme hyvissä ajoin Reykjavikiin ja onnistuimme löytämään hotellimme, joka oli tällä kertaa Gardur Inn. Vastaanoton työntekijä kysyi oliko meidän tarkoitus maksaa ja minä tokaisin ei, vaikkei ollut asiasta ollutkaan mitään puhetta Gullin kanssa. Yöpaikamme oli yläkerran iso dormisali, jossa oli tosin meidän lisäksemme vain yksi tyyppi.

Lähdimme vaeltamaan kaupungille ja kävimme kahvilla. Sitten keksin että voimme käydä viimeinkin kuuluisalla Reykjavikin kirpputorilla, joka on auki vain viikonloppuna. Siellä oli tarpeellisia ja tarpeettomia tavaroita ja kuin kohtalon iskusta kaikki minua kiinnostavat tuotteet maksoivat 1000kr. Ostin kiinalaiselta myyjältä Mao-laukun sekä toiselta kiinalaiselta kiinalaisen paidan, jota en itse osannut edes pukea päälleni. Ostin myös armeijakamaa myyvältä äijältä venäläisen pinssin sekä ruskean jakun.

Marssimme poiketen vaatekauppoihin läpi Laugavegurin, joka vaikutti melko autiolta suhteessa siihen että oli Gay Pride-päivä. Ikkunoissa oli sateenkaarilippuja ja Dressmanin mallinukeilla käsi toistensa pakaroissa. Saavuimme Hlemmurin bussiasemalle hyvissä ajoin ja paikalla oli kyllä väkeä, mutta ei paljoa. Ihastelimme drag queeneja ja paikalle ei-hillitysti rekka-auton kera saapuvaa Pál Oscaria punaisissa vaatteissaan ja tanssipojissaan. Drag kingejä bongasin paikalla vain yhden. Kello kahden maissa kuitenkin yhtäkkiä porukkaa alkoi valua paikalle tajuttoman paljon ja puoli kolmelta paraati lähti liikkeelle, mekin liityimme siihen.

Tunnelma oli mahtava. Koko Laugavegur oli niin täynnä paraativäkeä ettei jonoa voinut ohittaa, ihmiset kadunvarsilla töllistelivät kameroineen ja lippuineen, kauppojen ja asuntojen ikkunat täyttyivät uteliaista kasvoista, osa kiipeili puihin nähdäkseen paremmin. Transnaiset tanssivat kuin hullut ja nauratti nähdä heidän yli-innokas menonsa. Ilmapallot ja paperimoskat lentelivät taivaalla ja sää oli aurinkoisempi kuin koskaan Savulahdella.

Päädyimme lopulta erittäin täydelle aukiolle ja kävimme ostamassa piknik-eväitä sekä viiniä Vinbudista. Täällä ei tosiaan myydä ollenkaan kaljaa ruokakaupoissa, outoa. Kännäilyn määrää se ei silti vähennä sillä Reykjavik on erittäin tunnettu viikonloppukänniörveltäjistään, joihin itsekin liityin. Joimme puistossa ja sitten siirryimme pienempään porukan mukana. Jossain vaiheessa hameeseen ja proud of my femininity-napapaitaan pukeutunut mies pyysi meitä pitämään sateenkaarisateenvarjoaan ja Rosa innostui tarjoilemaan hänelle viiniä, josta ei pitänyt. Mies liittyi seuraamme ja oli erittäin kännissä, myös hänen kaverinsa oli mukana. Hän kaatoi minun viiniini viskiään ja sitä join niin että ennen kuin huomasinkaan olin melko tuiterissa.

Tyypit olivat Ranskasta, mimmi yllättäen taas Nantesista. Hametyyppi oli matkustanut 40 päivää Islannissa ja tämä oli hänen viimeinen iltansa, epäilimme ettei tyyppi heräisi seuraavan päivän lennolleen. Tyyppi oli hullu ja olimme "taiteellisia" hänen kanssaan, lausuin syvällisiä sanoja, mm. totesin että ranskalaisilla on persefetissi. Tyyppi oli tavannut Akureyrissä suomalaisen, joka oli tatuoinut tähtikartan ylävartaloonsa.

Joimme toisenkin viinipullon parissa minuutissa ja sitten lähdimme etsimään syömäpaikkaa. Tässä vaiheessa hukkasimme tämän Maxin pariinkin kertaan ja me päädyimme kiinalaiseen ravintolaan, jossa jotenkin onnistuin taas tilaamaan yksikseni puoli litraa valkoviiniä, jonka joimme ranskalaisen mimmin kanssa.

Sieltä päädyimme pimeän tullen Sirkukseen, joka muistutti erehdyttävästi Jynkkylän Vakkaria. Tyypit polttivat sisällä vaikkei saisi ja pieni yläkerta oli sisustettu retrotapetein ja sohvin. Kaljojen jälkeen Paola (?) lähti takaisin leirintäalueelleen, mutta minä en tietenkään halunnut, vaan jatkoimme pitkin katua ja näimme sattumalta taas Maxin heiluvan jonkun baarin oven edessä. Menimme baariin ja ajattelimme ottaa yhdet. Sen jälkeen olinkin todella kännissä, ja tanssin lattialla break dancea varmaan yhtä kahjon näköisenä kuin Max. Kävin yläkerran vessassa ja joku blondi mimmi tuli vessaan kanssani kun olin menossa kuselle. Hänen kaverinsakin tuli sinne ja minut ajettiin ulos vessasta.

Alakerrassa joku äijä puhui minulle jotain joka mielestäni oli italiaa, en ollut ihan varma, en kuitenkaan tajunnut mitään. Poistuimme baarista ja sitten halusin laulamaan karaokea, muttemme löytäneet enää paikkaa vaan eksyimme baariin joka oli täynnä erittäin tyylikkäästi pukeutunutta väkeä ja kirjoja. Tilasin jostain syystä tequila sunrisen ja valitin että tämä paikka on elitistinen perse ja kuvasin ilmeisesti videokuvaakin. Itse olin sateenkaariseppeleessäni ja kännissä kuin porsas. Joku vanhempi mies tuli puhumaan meille, en muista mitä, ja lähdimme jossain vaiheessa takaisin hotellille. Vastaanotossa vielä näin Sebin ja tietysti hyökkäsin juttelemaan hänelle ja mölisemään kuinka "vontterful" ja "pyyttiful" gay pride oli ja esittelin kädessä olevaa Gay Rights are Human Rights-tatuointiani.

Aamulla heräsin jumalattomaan pääkipuun ja näin jonkun miehen viereisellä sängyllä, ihmettelin asiaa ja kävin vessassa, käytävän varrelta löysin ainakin viidet sukat, jotka kuuluivat minulle. En kyennyt aamiaiselle vaan nukuin check out-ajan ohi ja Rosa kertoi että olin mennyt sänkyyn nukkumaan, vaikka siinä oli toisen tyypin tavaroita.

Oli heikko happi kun lähdimme kohti Blue Lagoonia. Rosa kysyi haluanko pysähtyä hakemaan ruokaa huoltoasemalta, ja ajattelin sen parantavan oloani, mutta auton pysähdyttyä tunsin oksennuksen tulevan ja ryntäsin vessaan laattailemaan. Ostin leivän ja söin ja tunsin oloni paremmaksi, mutta 10km ennen Sinistä Laguunia tuli taas huono olo ja käskin pysäyttämään auton. Oksensin munaleivän ulos valtatien varrella kymmenien autojen ajaessa ohi. Mietin jo joudunko jättämään koko Laguunin väliin, mutta ajattelin että kokemushan se on laattailla Blue Lagooniinkin ja menin sisään.

Kylpylä maksaa 1800kr ja lämpimässä altaassa uiskentelu oli helpottava ja vilvoittava kokemus, koin krapulastaihmeparantumisen. Pohja oli valkoista kalkkia, osin limaista ja vesi yllättävän matalaa, altaan perällä se oli todella kuumaa. Altaassa pystyi myös levittämään kasvoilleen kuorivaa mömmöä. Paikassa on myös kolme saunaa, savusaunan muotoon rakennettu koppi joka ei ollut kovin kuuma, suomalainen sauna jossa löyly heitetään seinässä olevaa nappia painamalla, sekä turkkilaistyyppinen höyrykoppi, joista on näkymät laguuniin. Kerrassaan virkistävä kokemus, vaikka muutama tunti oli tarpeeksi kuivattaakseen ihon rusinan näköiseksi.

Tulimme Selfossiin rantareittiä, joka oli aikamoista höykkyytystä, mutta nukuin silti autossa. Lampaat juoksentelivat keskellä tietä ja sää oli aurinkoinen. Vähän yli tunnissa olimme Selfossissa ja söimme videovuokraamossa, jossa kuolasin elokuvien perään, koska en ole voinut niitä koko kesänä katsoa.

Liftasin ensin vanhemman naisen kyytiin, joka ei ymmärtänyt englantiani, sitten olin taas jumissa samassa paikassa Fludirin kohdalla ties kuinka kauan, ennen kuin nuori jätkä pysähtyi ottamaan minut kyytiin. Keskustelimme mm. ryyppäämisestä, entinen tyttöystävä oli kieltänyt häntä ryyppäämästä mutta nyt hän oli back on the track. Hän oli töissä Ytri-Rangá-joella, joka menee Hellan läpi ja oli ihastunut Virossa Hesburgeriin niin paljon että halusi perustaa yhden Islantiinkin. Hän ei valitettavasti päässyt aikeissaan eteenpäin koska ei osannut kirjoittaa paikan nimeä oikein mutta oli iloinen tapaamisestamme koska osasin tavata nimen hänelle. Sain kutsun Islannin Hesburgeriin seuraavalla kerralla kun vierailen täällä.

Illalla Isabelle teki Reunionilaisia banaanilättyjään ja suunnittelimme kartan kanssa matkaamme jonka aloitamme huomenna iltapäivällä, aiomme ehkä jopa kiertää koko Islannin liftaten tulevalla viikolla.

Voi olla ettemme tule tältä reissulta hengissä takaisin.

Viime yö oli hirveä, kauhea, tappava. Aamiaisella vielä ihmiset eivät suostuneet ottamaan kahviautomaatista kahvia vaan odottivat kuppi kädessä oven vieressä että tuomme suodatinkahvia ja kysyivät joka kerta "coffee, coffee?!" kun tulimme ovesta. Isabelle keitti vielä ensimmäiset kahvit kahdella suodatinpussilla niin että siitä tuli liian laihaa ja piti keittää uusi.

Juttelin eilen Erkanin kanssa msn:ssä vaikka luulin jo bloganneeni hänet pois, no olinkin vain poistanut kai hänen yhteystietonsa koska hän pystyi minulle kirjoittamaan. Tyyppi oli taas niin maireana, satuin olemaan vielä alkuillasta niin hyvällä tuulella että en jaksanut heti haistattaa paskaa. Hän on töissä jossain uutistoimistossa englannin kielen editorina, vaikkei osaa edes englantia. Ja halusi olla kanssani "very close friends" ja tulla samaan paikkaan kanssani, sanoin että sorry etten taida olla samassa paikassa kuin sinä. Missä se sitten lieneekään. Sanoin myös hänelle pari sanaa rehellisyydestä ja selän takana puhumisesta. Mutta se tyyppihän on patologinen valehtelija, joten ihan sama mitä se lupailee, toivottavasti en häntä enää tapaa ikinä.

Heräsin taas käytävältä kuuluvaan mölyyn n. 14 maissa ja yhtäkkiä huoneeni ovi avattiin ja joku huudahti: "Oh, sorry!" Se oli Katla joka on töissä nyt yötä päivää ja oli sekopäissään tulossa siivoamaan huonettani, vaikka olin laittanut Do Not Disturb-kyltin ovenkahvaan.

Kävimme taas Árhusissa, vaikiopaikassamme ja Katlakin tuli sinne. Keskustelimme mm. töistä, rahasta ja opiskelusta ja kuulimme että Gulli ei tienaa edes sen vertaa kuin me, tyyppi on siis ihan riistopalkalla töissä täällä. En usko että se on laillistakaan. Ja joku jättimatkayhtiö omistaa tämänkin hotelliketjun, sillä hotelli itsessään ei tuota voittoa vaan tappiota jatkuvasti. Toivottavasti nyt meidän palkkamme edes pystyvät maksamaan - ei olisi ensimmäinen kerta kesätöissä kun laillinen palkka jätetään maksamatta..

Katselin jo työpaikkailmoituksia ja laitoin hakemuksen Prahaan koska en usko enää pääseväni Lundiin, ja suoraan sanottuna ei v-u kiinnosta. Mitä kauempana olen humanistisista ja feministisitä teoriaVIITEKEHYKSISTÄ sitä enemmän ne alkavat v-aa ja koen ne yhtä tärkeiksi kuin turismin kasvattaminen Islannissa, tai yhtään missään.

Emme vielä tiedä onko meillä majapaikkaa huomenna, lähden kuitenkin aamulla liftaamaan Selfossiin ja siellä toivon mukaan näen Rosan. Pystynköhän yöllä nukkumaankaan, tuskinpa..

En ole ikina ollut nain vasynyt, tama on aivan hirveaa. Paa on kipea ja oksettaa. Nukuin eilen ja tanaan seitsamaan asti, silti vasyttaa kuin olisi valvonut viikon putkeen. Tanaan tulin vasta klo 21 töihin ja kavin ensin uimassa, mutta se vain vasytti entista enemman. Yleensa alkaa vasta klo 3 aamulla iskea pahin vasymys ja v-tus ja tekisi mieli paiskata kaikki munat ja murot seinille ja painua nukkumaan. En varmaan ole viikonloppuna biletyskunnossa.

Kuulemma kaikki hotellit on todennakoisesti buukattu ihan tayteen, joten korkeintaan paasemme hikiseen hostelliin yöksi. Saan pitaisi olla lauantaina poikkeuksellisesti aurinkoista, hyva, koska paraati huipentuu ulkoilmakonserttiin.

Katla tuli pohjoisesta ja toi ruotsalaista leipaa, oli kuulemma mennessa ollut ainoa matkustaja lentokoneessa, kumma kun taalla jokaikisen minikylan laidalla on lentokentta.

Tahtoo lomalle, mutta tana vuonna sita todennakoisesti en saa.

Herasin unestani Bellen & Sebastianin aaneen. Aani ei ollut kuitenkaan musiikkia korvilleni vaan ranskalaismölötysta kun tyypit tulivat siivoamaan hotellin vanhaa puolta ja juorusivat kovaaanisesti juuri minun huoneeni viereisessa, vaikka tietavat tasan tarkkaan kuinka ohuet seinat ovat. Annoin palautetta asiasta, silla kello oli vasta 14 enka onnistunut enaan saamaan sen jalkeen unta, joten tana yöna on taattu vasymys paalla.

Ehdin kuitenkin viettaa vapaa-aikaa tanaan ja lahdimme kahville Julien, Isabellen ja Sebastianin kanssa Árhusiin. Siella Seb mm. selitti työkokemuksistaan eri hotelleissa Islannissa minka jalkeen tunsimme suurta sympatiaa hanen karsimyksistaan keskella-ei-mitaan Vatnajökullin hotellissa, jossa kukaan työntekijoista ei puhunut hanelle, kauppaan oli 20km eika yhtaan autoa mennyt edes ohi kun yritti liftata. Tarinoinnin jalkeen huomasimme etta Hella on viela suhteellisen ok, ainakin meidan työpaikkamme ilmapiirin takia, olla töissa. RAnskalaiset myös kertoivat heille itsestaanselvasta tavasta Ranskassa tulla kerjaamaan rahaa tai juttelemaan ventovieraille ja he olivat aivan innoissaan siita etta Islannissa voi kavella ilman etta tarvii pelata tai valtella ketaan. Mm. siksi Sebastian on niin ihastunut maahan etta paatti jaada tanne. Han on myös kaynyt Suomessa Helsingissa ja Porissa ja ihastui myös kovasti siita kuinka ihmiset ovat ystavallisia eivatka ole vakivaltaisia kannissakaan, siis tah, juuri nainhan asia ei minun mielestani ole! Ihmiset on kylmia kuin Islannin tuuli ja snagaritappelussa on varmaan jokainen ollut vahintaankin silminnakijana.

olen katsonut pirusti vakivaltaa tv:sta viime paivina ja alkaa jo ahdistaa. Alkaa tulla vainoharhaiseksi muutenkin, eilen kuulin jonkin laukauksen ulkoa ja ajattelin etta nyt ne alkavat taallakin ammuskella. Voin vain kuvitella miten kakarat jotka kasvavat tallaisen tv:n aaressa muodostavat ajatusmaailmaansa ja miten luonteva suhtautuminen heilla on tappamiseen ja vakivaltaan.

Asenteeni alkavat kaymaan lestadiolaisiksi taalla.

Tulimme tanne ja söimme pizzaa. Pidamme grillijuhlat 20. paiva, tietenkin juuri silloin kun mina olen yövuorossa enka voi ryypata, sen vuoksi etta Seb lahtee sen jalkeen Reykjavikiin. Kiva varmaan olla töissa kun muut juhlii, no ehka otan itsekin pyykkien valissa kuppia ja menen vastaanottoon hönkailemaan viinahöyryja asiakkaiden naamalle ja solkkaamaan etta pyykkivarastoon Gullin viereen kylla mahtuu nukkumaan.

Menin vahingossa pyykkivarastoon kun Seb oli siella nukkumassa, en tiennyt etta hanet oli karkotettu kahdeksi yöksi huoneestaan eilisen toilailun takia. Gulli oli myös eilen illalla mennyt vahingossa vaaraan huoneeseen minun huoneeni sijasta n. puolenyön maissa ja sisalta oli kuulunut vaan etta "que putain!!" kun hotellin johtaja puskee huoneeseen ja iskee valot paalle keskella yöta, koomista.

Olemme alkaneet kommunikoimaan osittain ranskaksi, Isabelle hihkuu ilosta joka kerta kun osaan muodostaa lauseen ja Gulli naureskelee Isabellelle joka puhuu ranskaa liioittelevan hitaasti. Julie ja Isabelle vakuuttelivat etta kuukauden oleskelun jalkeen Ranskassa osaisin jo puhua sujuvasti kielta, je ne suis pas d´accord.

Ja pyykinpesu jatkuu, tana yöna pyykkivuori on kaikkia edellisiakin korkeampi, ulottui ulos kaytaville ja oli todella vaikea kavella sen yli pyykkikorin kanssa. Jee.

Onnistuin tanaan perseilyillani saamaan Sebin nukkumaan lakanavarastossa ja Gullin minun huoneessani. Isabelle tuli Reykjavikista ja ei ollut voinut tehda oikein mitaan, koska kaikki paikat oli pyhapaivina kiinni. Han kokkaili taas ja syömisen lomassa kavin vastaanotossa myymassa huoneen walk in-tyypille, katsoin etta ainakin yksi huone on vapaana ja sveitsilainen tyyppi suostui maksamaan siita 10 000.

Soitin kavereille Suomeen ja kylla menee muillakin huonosti, tuntuu etta kaikki ovat jamahtaneet johonkin tylsaan paikkaan tana kesana eika kenellakaan mene oikein superisti, epaonnen kesa. Siina alkoi jo omakin luuseritilanne vaikuttaa hyvalta suhteessa vanhempiensa tykona lorvaileviin tyyppeihin tai niihin joilla menee kamppa alta ja uutta ei ole tiedossa, no sama tilannehan minullakin on mutta olen siihen varautunut jo minimoimalla omaisuuteni yhteen matkalaukkuun. Olen suunnitellut jopa c-suunnitelmaksi lukion penkille palaamista ja niiden tylsien matikan ja fysiikan tenttaamista jotta paasisin pois kirotusta humanistikierteesta, jonka olen todennut johtavan umpikujaan.

Gulli ja Seb olivat taas ulkona syömassa, vaikka Katlan kanssa Gulli ei muka ikina ehdi lahtea pois hotellista ja Katla on hermona. Kun he tulivat Seb yritti pelotella minua etta 25-henkinen ryhma on tulossa. Kuulemma sama hamays oli toiminut haneen kun han oli yövuorossa Reykjavikissa ja joku soitti kusettaakseen hanta etta moi me ollaan ne amerikkalaiset, kai teilla on 20 huonetta vapaana? No, onnistuin saamaan pian painenaamat G&S:n kasvoille kun sanoin etta olen myynyt jo aiemmin myydyn huoneen, silla huomasin etta myymaani huoneeseen on tulossa viela hollantilaisia tyyppeja tana iltana. Heh, huone kun oli viimeinen vapaa.

Gulli ryhtyi siina sitten hermostuneena soittelemaan muihin hotelleihin jotka myös olivat taynna. Sitten han joutui ehdottamaan Sebille etta tama keraisi kamat huoneestaan ja menisi nukkumaan yöksi lakanavarastohuoneeseen, jossa Gulli yleensa nukkuu. Seb joutui sitten kiireesti siivoamaan huonettaan ja minun piti tarjota omaani Gullille jollei han halua nukkua Sebin kanssa samassa sangyssa tai hakkisangyssa. Jouduin sitten ennen puoltayöta siivoilemaan viela omaa huonetta ja vaihtamaan lakanoita, voi helkkari sentaan. Ihanaa kun pomo nukkuu omassa huoneessa ja itse joudun taalla olemaan yksin valveilla tassa pirun hotellissa.

10 yöta, 126 tuntia kidutusta jaljella.

Yölla taalla hiippaili kannisia islantilaisia ja kolmen aikaan myös Seb kalsareissaan etsien oluttuoppia ja suklaakekseja. Luulin etta tyyppi vetaa olutta keskella yöta vaikka aamulla on töita ja mainitsin asiasta Julielle, joka mainitsi siita Sebille joka selitti juoneensa vain mehua. Sekin kylla kay jaakaapissa alkoholipitoiseksi jatkuvasti.

Aamiaisella oli norjalaisia ja tyypit todella vetaa kahvia, jokainen halusi litran omaan termokseensakin ja tulivat viiden minuutin paasta valittamaan kun sita ei viela oltu ehditty tehda. Selitin etta "det gar inte sa snabbt" ja kassalla tyypit rupesivat puhumaan minulle englantia kun puhuin ruotsia, koska norjalainenhan ei voi ruotsia ymmartaa, ei sitten millaan ei.

Herasin yhdeltatoista ja luulin etta on jo ilta ja olen nukkunut pitkaan. Nousin ylos enka uskonut kelloani vaan luulin sen olevan vaarassa. Vasta vessassa paattelin auringon sijainnista etta ei voi olla myöhempaa kuin iltapaiva ja menin takaisin nukkumaan. Unirytmini on aivan sekaisin kuten Sebilla jonka pitaa kuulemma joka yö nousta kolmelta syömaan.

Suomalainen mimmi joka työskentelee Eyrarbakissa melko lahella otti yhteytta, han on au pairina ja valittelee myös tylsyytta. Lupasin hanen tulla mukaani viikonloppuna Reykjavikiin ja han toimii kuskinani, lauantaina on luvassa Gay Pride-biletysta ja olen paattanyt viettaa viimeisen vapaan viikonloppuni aidon islantilaiskulttuuriin perehtymisen parissa, eli juopottelemalla ja bilettamalla. Sen jalkeen lahden pohjoiseen liftaten ja tapaan toivon mukaan Isabellen siella, han oli varannut jo hotellinkin meille Laugarista lahelta Myvatn-laavajarvea.

Nyt taas pyykkien pariin, kylla jaksaa innostaa.

Eilen tanne tuli uusi työntekija, ranskalainen Seb, joka tekee valilla muutaman paivan taalla ja muulloin on Reykjavikissa. Julie oli valittomasti jarkyttynyt tyypista, kun han kommentoi Gullille Reykjavikin "pantavista muijista". Tyyppi on Gullin tumma kaksoisolento rastoineen ja Gullin kaveri. Perin ranskalainen tosin ja vahan enemman elamaa taalla ainakin on nyt kun ranskalaisporukka ja puoliranskalainen Gulli naureskelevat illallisella keittiössa iltamyöhalle.

Illalla Gulli tarjoili meille viinia keittiossa, vaikka mina olin työvuorossa. Kylla puolimakea Riesling maistuu hyvalle koko kesan juomalakon jalkeen. Lupasimme pitaa isot grillijuhlat kesan loppupuolella ja Gulli aikoo juottaa kaikki kanniin. Illalla han joikin viela kaljaa ja nauraa hohotti isoon aaneen Jackass-ohjelmalle.

Nukuin koko paivan, ja taas takaisin töihin. Taalla on viikonlopun kansalliset vapaapaivat, jolloin mina saan superpalkkaa ollessani töissa. Tamanviikkoinen tilikin oli suurin koskaan saamani, tosin se nyt ei todista yhtaan mitaan. Kaupat on kiinni ja hiljaista on. Joudun katsomaan tv:sta ajankuluksi lakanoiden taittelun lomassa kaikenlaista paskaa, yölla tulee yleensa kaikki murhaohjelmat. Nyt katsoin Hannibalia ja leikkasin samalla haisevaa lihaa, kylla oksetti superisti kun samalla aija syötti toiselle taman omia aivoja ja sianraadon haju leijaili samalla nokkaan.

Onkohan joku leikellyt munkin aivojani viime aikoina, on jotenkin tilttaava olo öisin.

Vietin pari mukavaa paivaa Julien kanssa Reykjavikissa. Mennessa kaupunkiin liftikyydilla tapahtui outo ilmiö. Islantilainen mies otti meidat kyytiin ja ajoimme Selfossiin hanen kyydissaan. Puhuimme tietysti englantia mutta yhtakkia mies kysyi ruotsiksi jatkammeko bussilla tasta vai koko matkan peukalokyydilla. En ensin tajunnut miksi ymmarran mita mies puhuu ja sitten keskustelin hanen kanssaan ruotsiksi. En ollut sanonut hanelle muuta kuin etta olen suomalainen, mutta tyyppi alkoi puhua ruotsia, mika ei muutenkaan ole kovin yleista koska yleensa taalla puhutaan tanskaa ja ranskaa ennemmin kuin svenskaa. Julie oli takapenkilla allistellyt etta mina osaan nain lyhyessa ajassa puhua sujuvasti islantia.

Kavimme mukavassa ravintolassa ja jouduimme tyytymaan Baron-hotellin kingipetiin valtamerinakoalalla, kukaan ei kuorsannutkaan tana yöna. Kavelimme paljon ja kavimme mm. oudolla hautausmaalla, jolla oli varmaan islannin suurin metsa, siis monta puuta vierekkain. En ole ennen tajunnut miten valttamattomia metsat ovat, ennen kuin olen tuntenut jaakylman tuulen puhaltavan lavitseni esteitta ja kavellyt koko paivan auringossa niin etta nenasta palaa nahka pois.

Reykjavikissa on todella outoja second hand-storeja ja kivoja levykauppoja, ei oikein mitaan tyylia ja rakennelmat taloista hautakiviin ovat aivan poikkeuksellisia, se on queerein kaupunki johonka olen törmannyt.

Istuimme Julien kanssa jarvella ja juttelimme oudoista ihmisista. Julie on taysin erilainen tyyppi kuin mina, nuori ja energinen, valoisa ja toiveikas, kunnollinen tyttö jolla on hyvat valit vanhempiinsa. Oli kuitenkin hyva viettaa aikaa hanen kanssaan, mutta pelkaan etta minun takiani negatiivinen asenne on levinnyt hotellilla ja kaikki ovat vahan v-neita työhönsa, tosin Katla on kylla omien sanojensa mukaan maailman negatiivisin ihminen - tosin joka toinen paiva han kylla on maanisen iloinen ja koko maailma on vontterful ja pyyttifful, taas naita rajatilatapauksia.

Kävimme myös ennen lähtöä botanical garttenilla jossa on myös eräät ainoista Reykjavikin puista sekä eksyimme maksamatta sisään eläintarhaan, jossa näimme mm. kuvissa esiintyvän hylkeen joka ui hassunnäköisesti ympyrää selällään.

Silimat lurpsuu paassa joten pakko antaa periksi taman yön valvomisille ja liftata unten maailmaan Nukku-Maijan kyydissa.

Olin eilen sittenkin vaeltamassa Landmannalaugarissa ja vielápa turistiryhman mukana, tosin erkanin paikan paalla ryhmasta ja kiipesin korkealle "siniselle vuorelle" joka minun mielesta oli kylla harmaa, muuten vuoret siella olivat kaiken mahdollisen varisia. Joen ylittaminen oli kuitenkin vaikeaa kun vesi oli noussut ja paadyin jopa kahlaamaan JAISESSA vedessa, ajattelin etta suomalaistahan ei tommonen paljon haittaa mutta kyllapas haittasikin, olin niin jaassa sen jalkeen etten voinut edes menna kokeilemaan kuumaa jokea, joka tosin oli liejussa ja josta voi kuulemma saada parasiitteja, nice.

Nyt olemme Reykjavikissa Julien kanssa, tulimme liftaten. Saa on pirun kylma. Perkeleen kylma, en ole elaessani kokenut nain kylmaa kesaa. Vittu mika maa, tama on aivan hirveaa. Eilen varasin, tai siis Kulli varasi, paluulennon Ruotsiin 29. elokuuta ja toivon etta saan edes pari paivaa nauttia kesasta tana vuonna.

Kavelimme tanaan ostoskeskukseen ja löysin materialistin itsestani, en ole koskaan ennen nauttinut pelkasta ostoskeskuksessa olemisesta nain paljon. Ostin halvan makuupussin, alle 20e mutta ihan hyva, seka tyhjia cd:ita, Julie ei edes ostanut mitaan. Kokeilin myös 1000a farkkuja ja kaikki on tehty taas muille olennoille kuin ihmisille. Illalla kavelimme ympari kaupunkia ja istuimme kylmassa puistossa, sitten kavimme syömassa hyvan aterian ravintolassa jonka nimen taas unohdin. Keskustelimme ravintoloista ja tulevaisuuden suunnitelmistamme, Julie haluaa paasta syömaan gourmet-ateriaa ja juomaan luxusviineja Ranskaan, minulla ei ole mitaan paikkaa ikava mutta silti tunnen olevani valmis jattamaan taman paikan 28 paivan kuluttua. Tiedan ainakin sen etta nain pohjoisessa en enaa halua enka pysty asumaan, ikina. prkl.

Viime yö meni kohtuullisen hyvin edellisiin öihin verrattuna, koska ei tarvinnut talla kertaa lappoa makkaroita. Onneksi nyt on 4 paivaa lomaa. Aamulla Julien kanssa aamiaisella aloimme naureskella omille asenteillemme, Julieenkin on tarttunut meidan negatiivinen asenteemme hotelliasiakkaita kohtaan ja kuvittelimme miten psykopaatteja olemme kesan lopulla.

Nauroimme vedet silmissa kuvitelmalle siita kuinka menemme raivosta puhisten karjumaan kahviautomaatilla jonottaville ihmisille etta "Ala edes yrita sanoa mitaan, tiedan tasan tarkkaan etta aiot valittaa tuosta automaatista, senkin sika!" Ajattelimme myös nauhoittaa videon jossa hymyileva henkilökunta selittaa: "Ei, kahviautomaatti EI ole rikki, sinun taytyy vain odottaa etta oranssi valo sammuu kun automaatti on lammittanyt veden" silla emme pysty hymyilemaan enaa valittavien asiakkaiden edessa. Kuvailin mielikuvaani siita kuinka nousen tuolille pitamaan puhetta siita miten vaikeita ihmiset ovat, eivatka he voi ymmartaa kuinka vaativaa aamiaisen tekeminen on, ja lopulta nakkaan kuuman kahvin heidan naamalleen. Nauraa hirnuimme melkein pöydan alla niin etta leipa pöllysi suusta ja tee nenasta, ja juuri silloin vanha mies töpötteli keittiöön sanomaan ettei kahviautomaatti toimi, ja menin neuvomaan naureskellen samalla.

Gullia ei myöskaan nakynyt aamulla ja arvasin hanen nukkuvan taas pommiin, tai olevan kenties muissa puuhissa Katlan kanssa. Suunnittelimme Isabellen kanssa menevamme huoneeseen yleisavaimella kyselemaan mitas taalla oikeen duunataan. Lopulta minulla meni hermot odotteluun ja sanoin Isabellelle, etta jos joku tulee vastaanottoon niin kaske painua Helvettiin.

Menin huoneeseeni ja kavin suihkussa, vaihdoin vaatteet ja sen jalkeen aloin ajatella, etta mita jos Gulli ei ole vielakaan tullut. Kavin alakerrassa katsomassa, ja Gulli oli todellakin edelleen huoneessaan. Isabelle keksi, etta mina voin laittaa uudestaan työvaatteet ja uskotella olleeni koko ajan töissa. Tein työta kaskettua ja odottelin etta hiukset kuivuvat, sen jalkeen soitin Gullille ja vedin raskaiden ylitöiden aiheuttaman artyneen ilmeen naamalle. Pumpsista vain ylityörahaa tupsahtelee tilille tallakin tavalla.

Saat ovat talla viikolla todella kylmat ja syksyiset, joten jouduimme peruuttamaan hengenvaarallisen suunnitelman Skógar-Thórsmörk -vaellusreitista. Gulli kysyikin siksi haluanko mina lahtea eraan ryhman mukana Landmannalaugariin, joka on eras kauneimmista alueista Islannissa. Paatin lahtea vaikka inhoankin turistimatkailua, omin pain matka maksaa n. 100 euroa. Huomispaivan vietan siis siella vaellellen ja uiden kuumassa lammessa kunnon turistimeiningin siivittamana.

Ja kolli paasi taas jostain keittiöön mouruamaan.

Istun tassa ja yritan tulostaa kuitteja mutta kone sanoo "engin færsla a skra", siis tah?? Ihanaa tama heprea, ei kun anteeksi islanti.

Eilen meni todella hermot, 100 ihmista tulossa aamiaiselle ja keittiö taynna porukkaa etten voi mitaan siella tehda, lisaksi minun taytyy hakea pyykit ulkokautta vesisateessa ja kiiveta portaita koska ihmisia ei voi hairita paivallisella ruokasalissa!Isabellesta ja Juliesta oli hauskaa kun olin hermona. Gulli sanoi etta on tulossa ryhma tsekkilaisia jotka syövat enemman lihaa kuin kukaan koskaan, ainakin 3 kertaa enemman kuin tavallinen 100-henkinen ryhma. Siis minun taytyy laittaa niin paljon makkaroita esille, etta se tuntuu liioittelulta ja kun olen lapannut sita mielestani liikaa minun tulee viela jatkaa parin tarjottimen verran.

Siispa lapoin koko yön makkaroita ja oksettavaa maksapasteijaa enka lopulta jaksanut/ehtinyt tehda pyykkeja juuri ollenkaan. Aamulla Isabelle oli vuorostaan hermona ja sanoi ettei halua menna ruokasaliin ja nahda ihmisia, "ai eit piipool!" Jatin heidat karsimaan ja menin nukkuumaan ennen tsekkilaisten tuloa. Kuulin illalla etta makkaroita ei oltu tana vuonna syötykaan odotettua maaraa, vain yksi tarjottemillinen, siis kaikki työ turhaa ja nyt makkarat homehtuvat kaapissa.

Viimeinen yö, sitten toivottavasti paasemme johonkin reissuun. Meita kylla varoitettiin aikomastamme vaellusreitista, koska pari viikkoa sitten siella jai joku ryhma jumiin ja piti hakea helikopterilla, jeah. Seikkailua siis luvassa.

Tuntuu todella pitkältä ajalta viimeisestä lomasta. Nämä yötyöt vanhentavat extranopeaa. Muisti on alkanut pätkiä todella pahasti, en esimerkiksi muista mitä yöllä olen tehnyt. Viime yönä Gulli käski minun pestä jotain piknik-astioita, aamulla ne olivat kadonneet ja osa niistä löytyi keittiön laatikoista pestyinä, mutten muistanut lainkaan nähneeni moisia välineitä.

Kuuntelen Katlan levyjä ja The Smiths vauhditti vähän aikaa kattaustouhuja mutta nyt vauhti lopahti.

Ruotsalainen tyttö, joka on Katlan äidin poikaystävän tytär tulee tänne viikonlopuksi ja ehkä elokuussa pidemmäksi aikaa. Mimmin on vasta 15, porukka tulee suoraan kohdusta töihin täällä. Kohta varmaan Barbaran penskakin on täällä töissä, kunhan ehtii syntyä ensin.

Yritin varata paluulentoa mutta sepäs ei onnistukaan islantilaisella pankkikortilla, joka ei itse asiassa toimi muutenkaan enkä saa rahaa mistään. Pahassa tapauksessa en voi lähteä ensi viikolla sen takia reissuun, koska Juliekin saa ensimmäisen tilinsä vasta 2. päivä. Juuri tännehän haluakin jämähtää ainoina vapaapäivinäni, rakastan tätä paikkaa niin helvetisti. Tämä on kuin Oulainen II tylsyydessään ja harmaudessaan.

Huomasimme amerikkalaistuneemme Isabellen kanssa Islannissa ollessamme. Syömme pirusti karkkia, kokista ja ravintolassa vain hampurilaisia, katsomme päivät pitkät amerikkalaisia paskaohjelmia, mm. The Biggest Loser Family, The Top Model of America, Bachelor of Rome ja Design Star. Sekä tietysti loputtomasti Will & Grace-tyyppisiä hah-hah-haa taustanauruohjelmia. Huomasin pitäväni jo nyt "haluatko elokuvaohjaajaksi" sekä L-koodi-ohjelmia laadukkaina verrattuna muihin ohjelmiin mitä tv:stä tulee, siis laatu on uskomattoman huono. Islantilaisia ohjelmia tv:ssä ei yksinkertaisesti ole, lukuunottamatta tavattoman huonoja mainoksia sekä uutisia, joissa kerrotaan mm. miehestä joka pakeni traktorilla kännissä poliiseja ja ui jokea pitkin kotiin. Onneksi sentään kohtalaisia elokuvia tulee silloin tällöin.

Tympii niin pirusti samat naamat täällä, ja hotellissa viikko ilman poistumista muualle kuin pankkiin (vastapäätä hotellia) silloin tällöin kesken unien. Tänä kesänä aivot on niin pakkolomalla etteivät varmasti toimi enää lainkaan enkä osannut Katlan äidille edes ruotsia puhua, en edes suomea enää, muuta kuin todella huonoa englantia ranskalaisella kieliopilla. "It maiks veri trankil, ai am boRing" kuten Isabelle asian ilmaisee.

Kavimme tanaan syömassa laheisessa ravintolassa joka on paikkakunnan kolmas. Ulospain se on karu rakennus työpajojen valissa valtatien vieressa ja sisalta se nayttaa joltain Kaurismaen kuppilan kaltaiselta, ketaan muita asiakkaita ei ollut ja unohdin lahes milla vuosikymmenella olen. Taustalla soi vielapa tutunlainen tango ja ruokavalinta kohdistui hampurilaisiin ja kokikseen koska valikoima ei ollut taaskaan mita parhain tai edullisin.

Isabelle ja Julie (jonka lempinimi muuten on Lieju!) antoivat minulle lahjaksi karvaisen pienen lehman joka vahtii nytkin töitani ja kortin jossa kolme alastonta naista ahmii kakkua puun alla.

Eilen aamiaisella eras mies alkoi puhumaan minulle islantia ja sanoin etten osaa sita puhua (luovutin kielen opinnot viimeistaan silloin kun huomasin etta ostamastani oppikirjasta puuttuu olennaisimmat kielioppisivut) ja kysyi mita osaan puhua. Kun han kuuli etta puhun ruotsia han kertoi kuulleensa etta Suomen lansirannikolla asuu ruotsalaisia joilla on kuulemma kaunein kieli maailmassa. Sanoin etteivat nama tyypit ole ruotsalaisia, vaan suomenruotsalaisia ja sitten han kaski minun puhumaan sita. Minusta suomenruotsi on kylla ehka eras rumimmista jos ei jopa rumin kieli maailmassa. Kenties vain saksa menee arsyttavyydessa edelle.

Gulli oli taas outo, toljotti vaan työvuorolistaa ja vasta nyt tuntui tajuavan etta huomennahan onkin paljon ihmisia ja vahan työntekijoita. Työntekijat kun eivat ole ihmisia, tai eivat voi ainakaan kayttaytya inhimillisesti, jos nyt hotellivieraidenkaan voi sanoa niin kayttaytyvan. Kerrottuani etten halua enaa tehda paivavuoroja han naytti viela oudommalta ja Isabelle tuskaili etta nyt se pyytaa minua töihin. Tuskailtuaan pari tuntia han tarjoutui lopulta itse tekemaan muutaman tunnin huomenna. Gulli on kai palkkaamassa tanne jotain ranskista elokuuksi. Vaihtelu virkistaa sano Mimmu kun pyykkeja pesi. Niin etta se siita toteamuksesta ettei palkkaa tanne enaa ulkomaalaisia. No ranskiksethan eivat ole ulkomaalaisia kun niita taalla piisaa enemman kuin Islandereja.

Menemme taas reissuun ensi viikolla, tai siis talla kertaa Lieju on matkaseuranani. Maaranpaata ei ole viela lyöty lukkoon, mutta kulkuvalineena lienee jalleen peukalo. En vaan tieda miten jaksan taas orientoitua matkailuun taman helkkarin työviikon jalkeen, ja ensi viikolla on poikkeuksellisesti vain 4 vapaapaivaa.

Pää perseessä

tarkoittaa ranskaksi olla todella vasynyt puhekielella. Olla (avoir) pienet silmat tarkoittaa myös samaa asiaa. Myös muita yhta loogisia sanontoja opin mutta paa on kylla niin perseessa juuri nyt etten niita muista. Gulli muisti etta Suomessa kasketaan hiihtamaan suolle ja siina sitten yritti Isabellelle tata sanontaa ranskaksi kaantaa. Sanoin etta myös vittuun tai kuuseen voi kaskea hiihtamaan, mutta koska en muistanut mika on kuusi englanniksi sanoin etta vahan niinkuin joulupuu, siis "ski to a christmas tree", siitakos vasta naurut irtosi.

Olen tanaan 24 vuotta ja juhlistan paivaa nukkumalla ja olemalla yöt töissa. Ehkapa poikkean ranskisten kanssa paikalliseen ravintolaan ennen töita.

En ole ollut ihmisten ilmoilla (Reykjavikissa) moneen viikkoon, ehka tama hieman selittaa hotellihöperyyttani. Aamulla meinas menna hermot kun saksalainen nainen tuli valittamaan ettei ikina ole syönyt niin huonoa illallista kuin eilen, ja mitenkas aiotte taman hyvittaa. En pysty pyytamaan anteeksi asiaa joka ei ole minun vikani. Onneksi en sentaan ollut paikalla kun ranskalainen nainen tuli huutamaan etta koko Islannissa on todella huonoa palvelua eika Ranskassa koskaan, kun ei saanut huonetta omalla kylpyhuoneella. Nain kylla naisen ryntaavan keittiöön ja heittavan Isabellen naamalle palautelapun, jossa oli ruksattu kaikki arvostelukohdat :(:(-ruudukkoon. Ihanaa kun aikuistuttua sita osaa ihminen kayttaytya arvokkaasti.

Sita odotellessa.

04:31

Sianihra on oksettavin asia maailmassa.

Ismo Alanko on Suomen paras artisti ja pelastaa yön.

Kellarissa kuuluu pienia kipittavia askelia. Kesken pimean yön unettomuudesta tai kuumuudesta karsivat yksinaiset ihmiset hiippailevat aamuyölla ulos talosta.

Kaikki yöt ovat toistensa kopioita, 45 minuuttia kuivausaikaa kuluu ajassa joka tuntuu 4,5 minuutilta. Luulin etta en ole vasynyt mutta yhtakkia alkoi pyörryttaa.

Aivotoiminta hidastuu yö yön jalkeen.

Minulla ei ole muuta sisaltoa elamassa kuin tama työ. Hapykarvoja viemareissa ja kovettunutta sianihraa paistinpannulla. Toistoa. Toistoa. Toistoa.

Sen jalkeen kun avauduin Kullille tama kaski minut puhutteluun ja vaati ettei moista kayttaytymista enaa sallita ja antoi ymmartaa ettei tykkaa kun kaytan nettia keittiossa, tai ainakin minun pitaisi aina rynnata palvelemaan asiakkaita vaikka olen vapaa-ajallani, koska "hotellityö on 24h työta" ja sitten vitutti viela enemman. K & K olivat tosi hermona sina iltana, mutta se on ymmarrettavaa kun toita on liikaa ja tyontekijoita liian vahan. Kysyinkin kaveriani töihin tanne koska tiesin etta han haluaisi tulla tanne, mutta Kulli ei mielellaan kuulemma ota ulkomaalaista kennitala-prosesseineen tanne niin vahaksi aikaa. Luulen tosin etta han mieluummin ottaisin ulkomaalaisen kuin ei ketaan, ja totuushan on etta yksikaan islantilainen ei halua kuukaudeksi tanne kylaan tulla toihin kun toita saa muualtakin.

Oli todella virhe tehda paivavuoroa yovuorojen jalkeen kun ruumis ei enaa tieda mihin aikaan pitaisi nukkua ja olen ollut todella vasynyt. Nyt minua vasyttaa jo klo 23 ja huomenna alkaa taas työyöviikko, voihan kele missa kunnossa olen sen jalkeen. Aamulla en saa nukkua koska minun pitaa soittaa Ruotsiin kuullakseni tuloksia kandidaattiohjelmasta, vaikka oikeastaan vituttaa koko homma ja tavallaan toivon etten paase koska loppujen lopuksi ei ole mitaan hyötya olla joku turhanpaivainen genderasiantuntija, ei jaksa.

Tanaan nukuin sentaan puolillepaivin ja soin aamiasta kun muut soivat lounasta ja lounasta kun muut soivat illallista. Kavimme uimassa Isabellen kanssa (=mina lilluin minialtaassa ja leikin haileluilla) ja sen jalkeen Katla kuskasi meidat ratsastamaan lahistolle, se oli vielapa maksettu hotellin puolesta. En ole aiemmin ikina ratsastanut eika Juliekaan ja siksi meille annettiin loysat hevoset, minulle kaikista pienin. Menimme jokien lapi ja jalkani uivat joessa, islantilaiset hevoset eivat ole maailman suurimpia. Julien hevonen paskoi mennessaan koko ajan ja minun polleni lirautteli Julien hevosen nokan edessa. Ratsastaminen on karua touhua.

Oli vaikea saada hevosta liikkeelle kun sen liike lopahti jatkuvasti kuin pallon jota pitaa aina potkaista uudestaan etta se jatkaa liikettaan. Isabellella tuntui kokemuksestaan huolimatta olevan eniten vaikeuksia eika han uskaltanut ravata, hanen hevosensa heitteli paataan ja meni pitkin puskia, joten koska naytin vahemman hermostuneelta minulle annettiin hermostuneempi hevonen. Se juoksi valilla todella kovaa niin etta pompin sen selassa ylos ja alas ja valilla se halusi poiketa tielta pitkin ojia syomaan heinaa. Minuakin vasytti ja valilla minun piti heratella hevosta liikkeelle, valilla se heratti minut lahtien omia teitaan ravaamaan lujaa. Lahella
se halusi palata sinne eika suostunut kaantymaan poispain ja pyörimme noin 10 kierrosta ympyraa.

Kaksi tuntia meni pian mutta kun nousimme hevosten selista huomasimme etta jalat ovat aivan tönköt ja perse pirun kipea, tekee vaikeuksia istua ollenkaan. Mutta ratsastaminen oli mahtavaa ja harmi etten sita voi enempaa harrastaa kun se on niin helkkarin kallista, n. 30e tunti.

Nyt yritan valvoa myöhaan mutta en usko etta jaksan koska ei ole mitaan tekemista yölla jos ei ole töissa. Ehka menen syomaan paivallista ja sen jalkeen nukkumaan.

Siivoaminen on kuin prostituutiota. Tehdä ruumiillaan jotain mitä ei todellakaan haluaisi tehdä ja kirota jokainen päivä kun sitä tekee vannoen ettei enää tämän jälkeen moiseen sorru. Tulla tutuksi ihmisen ruumiintoimintojen kanssa lähemmin kuin haluaisi tulla ja kuulua alimpaan kastiin yhteiskuntaluokassa ja arvostuksessa. Olla ammatissa joka nähdään naisten perinteiseksi kutsumusammatiksi johon nainen olemuksensa vuoksi sortuu uudestaan ja uudestaan. Immanenttia työtä joka ei johda mihinkään lopputulokseen tai työn loppumiseen sitä tekemällä. Paskaa hommaa jota tekee vain siksi ettei mistään muusta hommasta ole onnistunut saamaan rahaa elämiseen.

Mikä ero näiden kahden välillä? Prostituutiosta maksetaan. Eri asia tietysti seksiorjat.

Tänään siivosimme noin 50 huonetta päivässä ja lakanavuori oli käytävällä, kaksimetrisiä pinoja täynnä ja Katlalla lienee hauskaa niitä siivotessa. Kulli siivoaa edelleen huoneita ja asiakkaat tulee soitteleen kelloa tuohon viereen, no en ole niitä vain näkevinänikään ja ne tietysti loukkaantuu, yksi kysyi jäitä vaikka sanoin etten ole töissä, sanoin sitten Kullille että perkele en enää tee yhtään mitään mistä minulle ei makseta.

Syra rönnbär

Emme päätyneet Reykholtiin emmekä Landmannalaugariin vaan kuten tapoihin kuuluu suunnitelmat muuttuvat. Gulli ja Katla sanoivat Reykholtin olevan tylsä ja Katla käski meidän mennä itään, joten otimme neuvosta vaarin koska Katla tietää kaiken.

Tiistaina lähdimme taas liftaamaan, tällä kertaa etelän suuntaan ja pian hyvännäköinen (jälleen kerran) nuori mies otti kyytiin. Sää oli aurinkoinen ja kuuma ja pääsimme Hvolsvölluriin josta nuori nainen jokeltavan penskan kanssa poimi meidät. Meillä oli mukanamme karvaiset kamelinkarvapeitot koska Gulli ehdotti niitä sen jälkeen kun olimme tunnin ajan yrittäneet epätoivoisesti sulloa peittoja rinkkoihimme, sillä meillä ei ole makuupusseja ja yöpyminen on oikeasti tuplasti kalliimpaa ilman makuupussia, mitähän täällä mahtavat oikein lakanat maksaa?? Sen jälkeen menimme pakettiauton perällä spriikeittimien ja jääkaappien seassa autolla, jota ajoi erittäin palaneen näköinen mies ja vänkärinä oli mies jonka naama oli kerta kaikkiaan koominen nykerönaama ja hän oli kännissä ja joi kaljaa koko matkan kääntyen meihin päin kysymään samoja kysymyksiä ties kuinka monta kertaa ja meitä nauratti pirusti.

Pääsimme Höfniin nuoren rekkamiehen kyydissä jolla oli erittäin hyvä ja automatisoitu Ritari Ässän BMW. Matkalla pysähdyimme Jökullasárloninilla joka on sinistä jäätiköstä sulanutta vettä jossa killuu sinisiä jäälohkareita ja jota kaikki autot pysähtyvät töllistelemään.

Nukuin autossa pää nuokkuen ja heräsin kun Isabelle tökki minua sanoen että olemme perillä. Gulli oli soittanut ympäriinsä kaikkien hotellien ollessa täynnä ja onnistui saamaan meille paikan leirintäalueen mökissä, tosin tyyppi leirintäalueella vaati maksua enemmän kuin oli sovittu ja sanoi että muitakin ihmisiä saattaa tulla mökkiin.

Höfn on pieni ja tylsännäköinen paikka jossa on kalliit ravintolat ja yksi kauppa sekä tietysti yksi uima-allas jossa kävimme kahdesti, sillä leirintäalueen suihku on kallis ja mittaa minuuttiaikaa, halvin suihku on kaksi minuuttia ja ilmeisesti vedentulo loppuu heti sen jälkeen. Ranskalaiset olivat taas häveliäitä eli häpeileviä joutuessaan olemaan alasti muiden ihmisten nähden ja valvoja käski erästä naista uudelleen suihkuun. Ranskiksia oli muutenkin joka paikka täynnä ja sain kolmen päivän intensiivikurssin ranskaa, Isabelle on ottanut tehtäväkseen opettaa minulle kielen, osaan mm. kirous- ja seksisanastoa kiitettävästi sekä sanoa "kaikki ranskalaiset on perseestä" (tous les francaises son de con). Seurasimme myös ikkunasta mökin 13 saippuadraamaa joka koostui kahdesta nuoresta naisesta ja yhdestä isosta tatuoidusta miehestä, sillä Isabelle kaipasi tv:tä ja Bachelor of Rome-ohjelmaansa.

Keskiviikkona liftasimme Skaftafelliin ja liftaus vaikutti aluksi epätoivoiselta, matkaakin oli 120km yhteen suuntaan. Kolumbialainen pariskunta poimi meidät viimein tien varresta ja he osasivat luonnollisesti puhua ranskaa, paitsi mies ei kyllä ymmärtänyt sitä minunkaan vertaani vaikka oli asunut ranskankielisessä Sveitsissä. He olivat jälleen kerran erittäin kiinnostuneita Suomesta. Sen jälkeen matkustimme pakettiautolla, jota ajoi joku elokuva-art director joka oli juuri tulossa kuvaamasta mainoskampanjaa amerikkalaiselle öljy-yhtiölle ja oli pudonnut jäätiköllä siihen yhtäkkiä ilmenneeseen railoon kainaloitaan myöten. Hän oli myös ollut kuvaamassa Batman-elokuvaa, enpä tiennyt että sitäkin on kuvattu Islannissa.

Menimme jäätikölle ja yhtäkkiä sää muuttui kuumaksi vaikka aamulla se oli ollut hyytävän kylmä. Emme päässeet jäätikölle asti sillä se oli kauempana kuin vaikutti ja laukku oli liian painava, lopulta pääsimme Isabellen anelulla ranskisten kyytiin jotka veivät meidät Skaftafelliin perille. Siellä jätimme laukun narikkaan ja lähdimme vaeltamaan.

Vaelsimme yhteensä neljä tuntia ja näimme mm. kuuluisan Svartifossin vesiputouksen. Välillä maisema oli tiheää pusikkoa ja puita, välillä aavaa tunturia.

Pääsimme takaisin yhdellä kerralla kun paikalla töissä ollut nainen otti meidät kyytiin ja kävimme taas Jökullasaronilla (??) joka on joka kerta eri näköinen koska jäät liikkuvat jatkuvasti. Nukuin taas autossa pää nuokkuen vaikka uusien aurinkolasieni olikin tarkoitus peittää nukkuminen autossa.

Yöllä mökissä oli pirun kylmä eikä kamelipeitto lämmittänyt yhtään, no kai se nyt jossain Marokossa lämmin muttei Islannissa. Nukuimme sitten yhteentoista ennen kuin pääsimme liftaamaan ja saimmekin sitten kököttää tien varressa. Autoja ajoi ohi vaikka kuinka paljon mutta meininki alkoi muistuttaa suomalaista Liftaajan Helvettiä. Meinasimme jo pitää tauon ja lähdimme huoltoasemaa kohti kahville, kun auto pysähtyi ja saksalaiset turistit ottivat meidät kyytiin. Hekin puhuivat ranskaa, luonnollisesti. Pääsimme johonkin museolle joka oli liian kallis meille mutta saimme sentään ruokatauon ennen kuin jatkoimme matkaa islantilaisen miehen kyydissä, joka oli ollut vuorikiipeilemässä, sen enempää kommentteja emme häneltä saaneetkaan, hän piti vain ihmeellistä viheltelyä yllä koko matkan. Toisaalta liftatessa saa koko ajan kertoa samat tarinat uudestaan ja alkaa jo kyllästyttää, Isabelle meinasi että on ehkä parempi äänittää ne löpinät cd:lle seuraavan kerran kun joku kysyy ja jatkaa itse unia.

Pysähdyimme huoltoasemalla jonka vessaan sai jonottaa puoli tuntia ja jossa oli ihan v_sti porukkaa, nämä viikot ovat niin turistiset tässä maassa että huh, vaikka varmaan moniin maihin verrattuna porukkaa on vähän, mutta yksinäisyyttä luonnon helmassa täytyy ehkä lähteä hakemaan Snaefallnesilta ennen kuin sitä heinäkuussa saa. Nukuin autossa pää nuokkuen taas Víkiin asti ja Isabelle ei jostain syystä voi ikinä istua edessä ja minä keskusteluvastaavana nukahdan aina.

Sain kirjeen Lundista ja hakemukseni oli obehörig, en tiedä edellenkään oliko vastauksessa otettu huomioon lähettämäni todistukset vai oliko tämä lopullinen vastaus. Odottelu jatkuu. Taidan luovuttaa jo koko v--n tutkinnon suhteen ja jatkaa paskaduunin tekoa, josta saa kuitenkin aina enemmän palkkaa kuin humanistina Suomessa. Ruotsalaiset knullatkoon mammaansa omassa yksinäisyydessään.

Kuvia matkalta tulee myöhemmin, nyt keittiössä on illallishulina menossa.

Selvisin juuri ja juuri hengissa 85-tuntisesta työviikosta, mutta mielenterveyteni ei kuten yölliset merkintani osoittavat. Viime yö oli hieman parempi koska luovutin pyykkivuoren suhteen ja keskityin aamiaisen tekoon ja kokkasinkin keskella yöta lounasta kello kolme. Teloin itseani koko yön koska koordinaatiokyky ei ole paikallaan ja nyt olen mustelmilla.

Emme viela tieda Isabellen kanssa minne aamulla menemme, ihanaa suunnittelemattomuutta! Yritimme kysya Gullilta onko kukaan menossa Landmannalaugariin ryhmamatkalla, voisimme pummata kyydin, mutta Gulli ei IKINA muista tarkistaa asiaa. Vaihtoehtona on menna lansirannikolle Reykholtin kuumia lahteita tarkastamaan liftaten.

Ajattelin sittenkin olla varaamatta paluulentoa. Seyðisfjödurilta lahtee laiva joka menee aina Skotlantiin asti, pysahtyen Farsaarilla ja Shetlannissa seka Norjassa jossa jaisin pois ja matkustaisin Ruotsiin. Ongelmana on vain aika, minun pitaisi lopettaa työt paljon aikaisemmin enka tieda onko se mahdollista, ja jos paasen Lundiin minun ehka taytyy olla siella jo 31.8. eli aika menisi todella tiukoille. Lautta menee vain kerran viikossa torstaisin ja pysahtyy kolme yota Farsaarilla ennen jatkamistaan Bergeniin, yhteensa matkalla menee siis viikko! Mutta se kuulostaa helvetin mielenkiintoiselta, Katla oli tehnyt ko. reissun joskus edestakaisin. Hintaa reissulle tullee hitusen enemman kuin lennolle, mutta myös seikkailua epailematta.

Sain taas kirjeen Lundista, aiti ei taaskaan osannut lukea sita. Han oli tavannut ruotsia suomalaisittain A-M:lle puhelimessa ja tama oli ymmartanyt etta paasin sinne mutta etta jotain pitaisi sinne ilmoittaa. Menee taas viikko ennen kuin kirje on taalla asti, argh! Jos paasen joudun etsimaan asuntoa kuukauden varoitusajalla, mika toki on enemman kuin monasti on ollut aikaa.

Ei jaksa enää pesukoneella kykkiä!
Mieluummin annan runosuonen sykkiä
tai ehkä vain elohiiri joka tykyttää
päässä
ja varmaan kohta räjähtää

en muista aikaa ennen pyykkikautta
ei edes Gulli mua yöllä auta
olen töissä joka yö
se sisältä mua rohmimalla syö
univelka päätä lyö

työni tää on liian raskas
ja palkka suorin sanoin paska
en tätä ehkä kauaa jaksa

Alkuviikosta vielä työni luisti
nyt ei pelaa aatos eikä muisti
on pyykeistä vuori tullut
tämän kesän jälkeen lienen hullu

Yö yöltä liike hidastuu
Mimmu työhön vittuuntuu
univelkaa kasaantuu
ja hartiat jumiutuu

Siivouslistaan merkintöjä vääriä
aloin kuulla ääniä
vai oliko se jääkaappi vain
kuivauskone lakanaa nai

Menetän järkeni, myönnän
joka hetki kun pyykkiä koneeseen työnnän
kun likapyykkiä edestakaisin kannan
voin haistaa tuoreen ihmislannan

Lyhyin sanoin siis: mua vituttaa
vaikken voi sanoa et kaduttaa
paskaahan tää on tämä työ
mut silti muut kesäduunini lyö
laudalta kun niitä muistelen
ja traumojani kelailen

Kaikki työ on siis paskaa
tiedän sen
ehkä joskus miljoonia voittanen
ja silloin muille maille painelen
ja siellä pyykkejäni pese en

nyt en jaksa enää runoa laukoa
ei ole aikaa pitää tässä taukoa
menen kattamaan aamiaispöytää
mutta aamulla minut sen alta
nukkumasta löytää

Istun yön pimeydessä ja juon kahvia sekä nautin ranskalaista viski-irish coffeesuklaata. Tänään oli vaikea käynnistyä, nukun kai päivisin liian vähän. Tänään minut herätti uusi siivooja joka tuli huoneeseeni kun ei tajunnut Do NOt Disturbin merkitystä. Muuten 13. perjantai meni poikkeuksellisen hyvin. Hermot meinasivat tosin mennä kun Gulli jättää vastaanoton tyhjilleen ja lähtee johonkin vaikka minä en ole työvuorossa ja sitten joutuu väkisinkin palvelemaan ihmisiä koska ne näkevät että olen paikalla ja pitävät muuten töykeänä. Isabellellä oli mennyt myös eilen hermot ja oli alkanut huutaa Gullille kun tämä taas esitteli kuinka pussilakana ei ole tarpeeksi suoraan pedattu. Harmi että missasin tämän shown.

Eilen Gulli näytteli meille menneisyytensä kuvia, koska Isabelle halusi nähdä tämän hiukset ennen rastaa-kaudelta. Kuvat olivat kieltämättä hupaisia, mahtaisikohan vaikuttaa hotellin asiakasvalikoimaan jos Fosshotellin mainokseen laitettaisiin kuva johtajastamme mustissa pitkissä hiuksissaan kaljamaha paljaana juomassa kaljaa ja soittamassa fallos-bassoa, tai pukeutuneena punaiseen iltapukuun samalla tavalla asustautuneen karvaisen miehen vieressä. Näin myös mm. videon paneskelevista kilpikonnista, joista lähti outo kitisevä ääni, marakatteja ja kummituseläimiä sekä monta pätkää kännisestä Katlasta. K&K olivat edellisvuoden Réunionilla ja kävivät mm. Madagaskarilla. Isabellen poikaystävä on myös sattumoisin samalta saarelta kotoisin. Tyypit ovat muutenkin matkanneet niin paljon että meikäläistä käy kateeksi, Katla mm. vietti vuoden Meksikossa ja oppi espanjan kielen täydellisesti, kuten ranskankin viime vuonna.

Täällä on auringonlaskut muuten niin mahtavia kuin etukäteen mainostettiinkin, ja ikkunasta pääsen ihailemaan sekä auringonlaskuja että nousuja kattaessani pöytiä. Viime yönä tätä tehdessäni järkytyin yhtäkkiä karvaisesta liikkuvasta olennosta tuolilla, kunnes kehräyksestä tunnistin sen kissaksi joka salakavalalla tavalla aina onnistuu pääsemään hotelliin sisään. Gulli oli tavannut Isabellen ruokkimassa kissaa keittiössä tänä aamuna eikä tietenkään tykännyt, varsinkaan koska on allerginen kissoille. Isabellen ja Gullin väittely tuo erehdyttävästi mieleeni viimevuotisten belgialaisen ja ranskalaisen kämppikseni kinastelut, joita naureskellen kuuntelin. Même si je n´ai rien compris.

Eilinen keskustelu Isabellen kanssa helpotti vitutusta. On hyvä jos on joku ihminen joka repii maan pinnalle kun oma mieli alkaa käydä psykopaattiseksi. Öisin joutuu vaan ajattelemaan itsekseen kun ei näe 8 tuntiin ketään ja vaikka se ei ole pitkä aika niin yöllä se tuntuu vielä jotenkin synkältä ja tekisi mieli soittaa jollekin ja kuulla ihmisen ääntä mutta kaikki ovat nukkumassa.

Viime yö meni poikkeuksellisen hyvin vaikka jämähdinkin keittiöön lukemaan satuja ja soittamaan kitaraa kesken työn. Aamuisin minulla ei todellakaan ole nukahtamisvaikeuksia, sammun kuin lyhty pylvääseen. Tänä aamuna sammuivat myös valot ja sähkökatko aiheutti leivänpaahdinpaniikkia sekä vohvelitaikinan jämähtämisen rautaan. Soitin gullille joka tuli todella koomisen näköisenä unisena rastojen roikkuessa oudosti sivuilla ja naureskelimme taas Isabellen kanssa. Sen jälkeen alkoi palohälytin soida sillä joku leipäallergikko keksi työntää spelttileipänsä folioineen leivänpaahtimeen.

Tänään söin erinomaista huoltoaseman jäätelöä ja kävelimme Julien kanssa jokivartta, poistuin ensimmäistä kertaa hotellista moneen päivään. Tunnin päästä alkaa taas työt, päivät toistavat rutiinimaisesti toisiaan ja olen unohtanut että olen maassa nimeltä Islanti.

Olen työrobotti. Yöt olen töissä näkemättä muita ihmisiä kuin Gullia alkuillasta ja aamulla on pakko mennä nukkumaan kun ihmiset tulevat paikalle ja kun herään on taas mentävä töihin. Tänään heräsin yhdeltä kusihätään koska olin viettänyt Isabellen kanssa perinteistä aamiaiskahvihetkeämme huolimatta siitä että en ole hänen kanssaan aamiaisvuoroissa enää vaan työvuoroni loppuu silloin.

Yöllä oli vaikea saada itseä liikkeelle ja tappelin siivousvuorolistojen kanssa, hermot menee kun en ymmärrä yhtään islannin kielen sanaa. Joudin tekemään piknik-eväitä mutta onneksi pyykkiä ei ollut tällä kertaa paljon. Katlalla on tänään synttärit joten tein hänelle seinän kokoisen "happy birthday"-toivotuksen ja gulli valitti siitä, että työajallako tällaista tehdään, vaikka en edes pitänyt yöllä lainmukaisia taukojani koska se on mahdotonta yövuorossa. Tosin Gullin valituksista ei ikinä tiedä ovatko ne "vitsejä" vai ei, mutta mahdotonta olla ottamatta niitä todesta, jos vitsit ovat tuota luokkaa. Tyypillinen vitsi on myös vittuilla Isabellen huonosta englannista, mikä ei ole hauskaa koska se on totta tai jostakin aivan vähäpätöisistä asioista, ärsyttää tuommoinen "huumori".

Viimeinen kurssini Jynkkylän opistoon ei saanut hyväksyntää vaan minun pitää kirjoittaa kaikki esseet uudestaan, ja mietin todella jaksanko enää ryhtyä siihen hommaan kun opintosuoritteillani ei ole mitään merkitystä, koska opintokokonaisuus jää joka tapauksessa suorittamatta ikuisiksi ajoiksi.

Onneksi ensi viikolla Isabellellä on lomaa yhtä aikaa minun kanssa, pääsee ulos tästä vitunhotellista ja kyrpäkylästä.