Kavimme tanaan syömassa laheisessa ravintolassa joka on paikkakunnan kolmas. Ulospain se on karu rakennus työpajojen valissa valtatien vieressa ja sisalta se nayttaa joltain Kaurismaen kuppilan kaltaiselta, ketaan muita asiakkaita ei ollut ja unohdin lahes milla vuosikymmenella olen. Taustalla soi vielapa tutunlainen tango ja ruokavalinta kohdistui hampurilaisiin ja kokikseen koska valikoima ei ollut taaskaan mita parhain tai edullisin.

Isabelle ja Julie (jonka lempinimi muuten on Lieju!) antoivat minulle lahjaksi karvaisen pienen lehman joka vahtii nytkin töitani ja kortin jossa kolme alastonta naista ahmii kakkua puun alla.

Eilen aamiaisella eras mies alkoi puhumaan minulle islantia ja sanoin etten osaa sita puhua (luovutin kielen opinnot viimeistaan silloin kun huomasin etta ostamastani oppikirjasta puuttuu olennaisimmat kielioppisivut) ja kysyi mita osaan puhua. Kun han kuuli etta puhun ruotsia han kertoi kuulleensa etta Suomen lansirannikolla asuu ruotsalaisia joilla on kuulemma kaunein kieli maailmassa. Sanoin etteivat nama tyypit ole ruotsalaisia, vaan suomenruotsalaisia ja sitten han kaski minun puhumaan sita. Minusta suomenruotsi on kylla ehka eras rumimmista jos ei jopa rumin kieli maailmassa. Kenties vain saksa menee arsyttavyydessa edelle.

Gulli oli taas outo, toljotti vaan työvuorolistaa ja vasta nyt tuntui tajuavan etta huomennahan onkin paljon ihmisia ja vahan työntekijoita. Työntekijat kun eivat ole ihmisia, tai eivat voi ainakaan kayttaytya inhimillisesti, jos nyt hotellivieraidenkaan voi sanoa niin kayttaytyvan. Kerrottuani etten halua enaa tehda paivavuoroja han naytti viela oudommalta ja Isabelle tuskaili etta nyt se pyytaa minua töihin. Tuskailtuaan pari tuntia han tarjoutui lopulta itse tekemaan muutaman tunnin huomenna. Gulli on kai palkkaamassa tanne jotain ranskista elokuuksi. Vaihtelu virkistaa sano Mimmu kun pyykkeja pesi. Niin etta se siita toteamuksesta ettei palkkaa tanne enaa ulkomaalaisia. No ranskiksethan eivat ole ulkomaalaisia kun niita taalla piisaa enemman kuin Islandereja.

Menemme taas reissuun ensi viikolla, tai siis talla kertaa Lieju on matkaseuranani. Maaranpaata ei ole viela lyöty lukkoon, mutta kulkuvalineena lienee jalleen peukalo. En vaan tieda miten jaksan taas orientoitua matkailuun taman helkkarin työviikon jalkeen, ja ensi viikolla on poikkeuksellisesti vain 4 vapaapaivaa.