Matka Akureyriin

Lauantaina onnistuimme Isabellen kanssa polttamaan melkein hotellin. Isabelle teki gourmet-omenapiirakkaa jonka piti olla niiiiin delicatessea että vesi valuu silmistä. Raaka-aineet piti valita tarkasti ja annostella huolella. Kun piiras oli saatu uuniin menimme odottamaan puoleksi tunniksi. KUn tulin alakertaan haistoin palaneen käryä. Yövuorossa oleva Elin oli nähnyt piiraan kirjaimellisesti räjähtävän uunissa, sillä vuoka ei ollut uuninkestävä. Piiras löytyi savuavana ulkoa nurmelta mustana kuin kekäle ja vuoan sirut uunista.

Sunnuntain paiskimme töitä vaikka oli itsenäisyys/kanssallis/whatever-päivä. Ohjelmaan Hellassa kuului mm. tammojen siittämistä ja paraati joka kulki hotellin ohi, no on niitä vaikuttavampiakin nähty.

Lähdimme iltapäivällä liftaamaan ja teimme taas kyltin Reykjavík. Melkein heti pysähtyikin auto jossa oli 3 jätkää joista kaksi joi kaljaa. Pääsimme Selfossiin asti. Sitten liftailimme siellä kiroten kaikki jotka eivät ota meitä kyytiin ja lopulta ihan komean näköinen Renault pysähtyi. Sisällä oli vanhempi mies jolla oli iso lännenhattu ja puku päällä sävy sävyyn auton kanssa. Hänellä oli kai joku tauti,en saanut oikeen selvää puheesta ja Isabelle ei senkään vertaan. Ymmärsin ainakin että hänellä oli Amerikassa sukulaisia ja hän oli ostanut yhden Reunaultin, tykästynyt siihen niin että osti samantien 6 lisää. Justiinsa. En tajunnut edes vähään aikaan kun äijä vaihtoi islantiin, nyökyttelin vaan kiinnostuneen näköisenä, kai hän tajusi etten kuitenkaan kuuntele. Mies ajeli ympäri Reykjavikia näytellen kaupunkia, Isabelle istui takana kauhistuneena koska ei ollut ymmärtänyt mitään.

Yhtäkkiä mies ajoi johonkin talon pihaan ja ajattelin että nyt tapahtuu se raiskausmurha mistä liftareita aina rivien välissä varoitellaan. Olimme kauhuissamme Isabellen kanssa ja nauroimme hysteerisenä, että nyt se tule kassin kanssa, sillä on tuolla kassissa veitsi tai pistooli tai lihakirves. Mutta jatkoimme vain matkaa keskustaan ja mies vei meidät hotellin pihaan. Tavattomalla mäihällä hotelli sattui olemaan juuri se hotelli josta Gulli oli varannut meille huoneen, kun soitimme tälle ja kysyimme. Isabelle huomasi jättäneensä matkaraamattunsa, Le Guide de Routardin miehen autoon.

Saimme hotellihuoneen ylimmästä kerroksesta kingibedillä 1200/nokka ja aamiasenkin saimme, tosin huonommalla palvelulla kuin meidän hotellissamme :) Kiertelimme kaupungilla, jossa oli todella poikkeuksellisen paljon väkeä ja ilmaiskonsertteja, mm. bändi jonka kappaleen tunnistin jostain kaukaa. Teinit olivat kännissä kuten aina ja ilmassa oli suomalaisen juhannusjuhlan tuntua ja oksennuksen hajua. Söin kasvisbagelin jossa oli kinkkua ja menimme ajoissa nukkumaan. Kävin munanhajuisessa suihkussa ja kastelin kaikki vaatteenikin samalla vedellä, koska suihku oli jotenkin tyhmästi suunniteltu.

Aamulla kävimme kaupassa evästä hakemassa ja aloimme liftata huoltoaseman vierestä. Tietyömaalla työskennellyt nainen tuli sanomaan että ette te tästä saa kyytiä, menkää bussilla kauemmas keskustasta, niin minäkin teen kun liftaan. Ihmiset ajattelee että te olette hulluja, tosin niin ne ajattelevat joka tapauksessa.

Kokeilimme liftata vielä ison tien lähellä ja nainen pysähtyikin pian ottamaan meidät kyytiin ja vei kauemmas kaupungista. Sitten liftailimme taas n. puoli tuntia ja eräs mies tuli kuljettamaan meidät kauemmas. Hän oli ollut Intiassa joogailemassa ja keskustelimme syvällisesti uskontojen olemuksista ja haukuin kaikkia uskontoja rivien välistä. Mies oli suunnitellut buddhalaisuuteen kääntymistä mutta oli todennut sen perustuvan keppiperiaatteelle muiden uskontojen tapaan. Keskustelimme myös onko oikeastaan huonompaa syntyä hämähäkiksi kuin ihmiseksi.

Sen jälkeen liftailimme Mosfellin kohdalla ties kuinka kauan ja olimme menettää toivomme kylmässä säässä kunnes auto pysähtyi ja joku rockbändin kitaristi otti meidät kyytiin. Ajoimme mm. 6km pitkän merenalaisen tunnelin läpi ja se oli uusi kokemus. Pääsimme Akranesiin saakka eikä tarvinnut odottaa kauakaan, kun Isabellen toivoma iso auto pysähtyi ja hyvännäköinen nuori mies otti meidät kyytiin. Hän oli entinen jalkapalloilija mutta loukattuaan polvensa oli ruvennut valmentajaksi. En pystynyt paljoa keskustelemaan jalkapallosta kun en ole juuri mistään vähempää kiinnostunut kuin ko. lajista, paitsi tietysti hiihdosta. Keskustelimme kyllä siitäkin. Ajoimme niin tavattoman kauniiden maisemien läpi että voin sanoa sen olleen kaunein matka minkä olen tehnyt. Vuoristoja, vihreitä ja lumisia, puroja, villeinä tulvivia jokia, merta, laaksoja, tiellä seisovia lampaita ja hevosia, pieniä kirkkoja keskellä-ei-mitään ja keskelle vettä rakennettuja teitä. Islannin värit ovat kesällä parempia kuin maalauksellisia, koska maalaamalla niitä ei voi vangita, ja tuskin edes kuvaamalla.



Olimme Akureyrissa jo 5 aikaan eli n. 6 tunnissa ja kävin ostamassa sikakalliin muistikortin kameraani. Söimme eväitä todella kylmässä säässä satamassa, oli ehkä korkeintaan +5 astetta. Informaatiotoimiston kautta saimme majoituksen 6000kr:lla, olisimme säästäneet paljon jos olisimme ottaneet makuupussit mukaan.

Majatalo oli pieni kuten kaupunkikin, siellä oli vain 3 huonetta. Se oli jotenkin viehättävän vanhanaikainen 70-luvun tapetteineen ja vanhoine helloineen. Joku yksinhuoltajaäiti sitä piti, Islanti on kuulemma yksinhuoltajaäitien luvattu maa, tosin en osaa paheksua, eipä ainakaan pakkoavioliittoon joudu raskaaksi pamahtaneet naiset siis. Ja nuorilla naisilla on melkein aina maha pystyssä ainakin pohjoisessa, tai pikkulapsi mukana.

Joimme kahvia Café Parisissa tmv. jossa ei puhuttu ranskaa ja muuten keskitimme seuraavalle päivällä vapaa-ajan rientomme, koska Akureyrissä ei kauheasti ollut maanantai-iltana tekemistä. Tiistaina kävimme mm. Botanic Gardenissa jossa on jokaista Islannin kasvia ja puuta esillä, ei siis kovin suuri :) Mutta kaunis se oli ja lämpöäkin pukkasi odottamattomasti, lekottelimme nurmella. Kävimme myös taidemuseossa, jossa oli jonkun australialaisen valokuvaajan näyttely, jossa oli eri puolilla maailmaa laitettu paikalliset kantamaan kiviä keoksi ja kuvattu näitä kekoja ilmasta, siis aivan järjetöntä. Lisäksi kuvat eivät olleet edes kovin laadukkaita, ja näyttely loppui kesken. Isabelle kysyi vastaanotosta missä muut museon osat ovat, mutta siellä sanottiin vain: "This is it."

Loistavassa second hand-kirjakaupassa myytiin kirjallisuutta kaikilla skandinaavisilla kielillä, ja islantilaiseksi luulemani Aku Ankka paljastuikin norjalaiseksi myöhemmin, ymmärsin siis siitä jopa jotain. Ostin myös vuodelta 1888 peräisin olevan saga-kirjan, se maksoi 2 euroa. Ostin myös islannin oppikirjan, lähti järki kun en tajua mitään ja hävettää etten osaa edes sanoa "anteeksi" paikallisella kielellä, inhoan englannin vääntämistä ei-englanninkielisille ihmisille.

Gistihusissamme olevat amerikkalaiset olivat ajaneet ylänköjen vuoristossa kolarin ja ihmiset olivat tulleet ottamaan kuvia tapahtumasta. Poliisi oli ollut niin ystävällinen että loppujen lopuksi amerikkalaiset olivat iloisia kolarista, he olivat saaneet ilmaiset opaskierrokset ja kahvit, ruoat ja majoituksetkin oli tarjottu poliisien toimesta (alkaako tämä suomen kieli muistuttamaan nyt liiaksi Finglishiä) Isabelle ja amerikkalaiset eivät ymmärtäneet toistensa englantia.

Iltapäivällä menimme uimahalliin/kylpylään joka oli mukava ja siellä oli paljon porukkaa. Osa ihmisistä näytti olevan suorastaan pakkomielteisiä auringonottajia maatessaan sairaalloisen ruskeina auringonottoon tarkoitetussa lätäkössä. Myös höyrysauna löytyi, kysyin paikallisilta missä se oikea sauna on, he sanoivat: "This is it."

Poltin naamani viimeistään siinä vaiheessa kun istuimme terassilla kahvilla. Paikallisilla on hassu tapa jutella autosta, siis jos näkee tuttuja kesken autolla ajon jätetään auto tyhjäkäynnille ja jutellaan autosta vaikka perässä tiellä on tulossa ihmisiä. Myös bussikuskit tekevät tätä ikkunasta toisilleen.

Ostimme kalliista kaupasta pizzaa ja menimme lämmittämään sitä gistihusille. Emme löytäneet leivinpaperia ja uunikaan ei tuntunut lämpiävän, vaan hellan levyt sen sijaan. Isabelle sai hyvän idean laittaa pizza hellalle uunipellin kanssa, hän kun on asiantuntija pizzamestarin siskona. Istuimme juttelemassa kun yhtäkkiä kuumaa lähdettä muistuttava savupilvi alkoi nousta hellalta ja tajusimme pizzan olevan tulessa. Huudon kanssa onnistuimme nostamaan palavan pizzan pois mutta se oli aivan musta, jouduimme syömään pelkkää salaattia illan.

Tänään aamulla tuli kiire bussiasemalle lähdön kanssa, mutta se johtuikin taas Islannissa niin tavanomaisesta ongelmasta: kello oli väärässä. En voi ymmärtää miksi kaksi kelloa ei voi koskaan olla keskenään samassa ajassa tässä maassa. Lopulta vähän vanhan näköinen bussi tuli ja me olimmekin sitten ainoat matkaajat, butchikuski oli lonti nainen. Jossain vaiheessa pari svedua tuli kyytiimme, ja loppumatkasta ranskalaisia.

Matka oli vaikuttava. Ensin mentiin siistejä maisemia itään päin, sitten käännyttiin Kjölurin reitille jonka varrella ei liikaa asutusta ole. Ajetaan vuorten päällä ja lopulta ei ole edes kasveja, ei ruohoa ei mitään muuta kuin kivikkoa ja lumisia vuoria jossain kaukana, jäätiköt molemmin puolin. Pysähdyimme pari kertaa ihmettelemään maisemia ja sitten muutaman tunnin ajon jälkeen pääsimme asfalttitielle, jonka varrella on Gulfossin kuuluisa vesiputous, joka oli vaikuttava ja keräsi paljon muitakin turisteja. Kastuimme täysin pyrkiessämme lähelle kohisevaa putousta.

Pysähdyimme myös Geysiriä, tuota Kuuluisaa Nähtävyyttä ihmettelemään ja ihmeellisintä oli nähtävyyden ympärille kehitetty hollaballoo. Sadat ihmiset päivittäin kerääntyvät tuijottamaan kamerat valmiina tuota maasta nousevaa munalle haisevaa ejakulaatiota, ja väkijoukko kohisee pettyneenä jos geysir ei kohoakaan korkeuksiin tai tekee vain pienen pulpauksen, mutta voihkii ihmetyksestä kun vesisuihku syöksähtää lyhen ajan ilmaan kastellen lähelläolijat. Viereen on jopa rakennettu Geysir-hotelli ja Geysir-ravintola jotta tätä ihmettä voitaisiin tuijottaa täyteen tyydytykseen asti. Ei sillä etteikö tämä luonnonilmiö olisi ihmeellinen mutta hei c´mon, ylimainostus voi mennä yli ja menee yli ja voi johtaa vain pettymykseen, parhaita ovat nähtävyydet jotka katsoja luulee itse löytäneensä. Ainakin tämän katsojan mielestä.

Selfossin kauppareissun jälkeen liftasimme vielä Hellaan skottimiehen kyydissä, joka oli jossain ihme luostarissa opettajana. Oli tullut opiskelemaan tänne 15 vuotta sitten ja tykästynyt niin että jäi.

Niin, kyllähän tähän paikkaan voi tykästyäkin.